Timo Koponen, emeritusprofessori

Karkalinniemi oli jo 1800-luvun puolivälistä ollut luonnonharrastajain ja luonnontieteilijöiden tietoisuudessa harvinaisten kasvien ja hyönteisten sekä rehevän lehtokasvillisuuden esiintymispaikkana. Suuri joukko luonnonharrastajia on käynyt Karkalissa siellä kasvavien harvinaisten lajien houkuttelemina. Karkalin sammalkasviston tutkijoista on ensimmäisenä mainittava Suomen sammaltutkimuksen ”grand old man”, Viktor Ferdinand Brotherus, joka kävi niemellä vuonna 1878. Jo aikaisemmin oli Karkalissa keräillyt Ruotsista Suomeen kasvitieteen professoriksi muuttanut Sextus Otto Lindberg. Hänen aloittamiaan tutkimuksia jatkoi hänen poikansa Harald Lindberg, josta myöhemmin tuli Helsingin yliopiston kasvimuseon kustos.

Karkali oli ensimmäinen valtion luonnonsuojeluun yksityisiltä lunastama alue, aikaisemmat luonnonsuojelualueet oli perustettu valtionmaille.  Laki ja asetus Karkalin luonnonpuistosta annettiin heinäkuussa 1964.

Karkalin kasviston ja kasvillisuuden perusselvitys julkaistiin vuonna 1967. Siinä painotetaan erityisesti alueella tapahtunutta kasvillisuuden muutosta. Sen jälkeen kasvillisuuden kehitystä on seurattu tarkastamalla viiden vuoden välein metsittymään jätetyille pelloille perustetut 100 pysyvää näytealaa. Metsäkasvillisuutta seurataan entisille jo metsittyneille niittyalueille perustetuilla 30 näytealalla. Pellot ovat nyt lähes täysin metsittyneet ja kasvillisuus muuttunut erilaisia metsäkasvillisuustyyppejä muistuttavaksi, esimerkiksi valkovuokko oli vuonna 2000 jo levinnyt peltojen kaikkiin osiin.