Hurjan näköinen japanilainen luurankokatka havaittiin ensimmäistä kertaa Itämeren rajavesillä kesällä 2011. Nähtäväksi jää, jatkuuko kummituskatkaksikin kutsutun äyriäisen maailmanvalloitus myös lähimereemme.

Suomalaiset ja ruotsalaiset havaitsivat japanilaisen luurankokatkan (Caprella mutica; engl. Japanese skeleton shrimp) samoihin aikoihin Itämeren rajavesillä. Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat Mikhail Daneliya ja Hanna Laakkonen julkaisivat havainnon Marine Biodiversity Records -lehdessä.

Alkuaan Ohotan- ja Japaninmereltä peräisin olevaa luurankokatkalajia löytyi Kattegatin ja Skagerrakin rajalla sijaitsevasta Lysekilin satamasta Länsi-Ruotsista. Tämä pieni, suurimmillaan parisenttinen äyriäinen on levittäytynyt ihmisen mukana paitsi Eurooppaan, myös Pohjois-Amerikkaan ja Uuteen Seelantiin.

Japanilaisen luurankokatkan vaikutuksista uusissa ympäristöissä ei tiedetä paljoakaan. Skotlannissa ja Kanadassa on kuitenkin raportoitu simpukkaviljelmien heikentyneestä tuotannosta lajin levittäytymisen yhteydessä. Luontaisella levinneisyysalueellaan japanilaisen luurankokatkan tiedetään elävän levävyöhykkeessä matalassa vedessä, mutta sen ravinnosta ei tiedetä juuri mitään edes luontaisilla elinalueilla.

Alueilla, joilla luurankokatka esiintyy tulokaslajina, sitä on löydetty vain ihmisten rakentamista ympäristöistä, kuten satamien ja öljynporauslauttojen köysistä ja rakenteista. Näillä paikoilla sen on havaittu kelpuuttavan ravinnokseen kaikkiruokaiseen tapaan leviä, alkueläimiä, polyyppejä, toisia katkoja sekä muita pieniä selkärangattomia. Koiraat ovat aggressiivisia toisiaan ja muita luurankokatkalajeja kohtaan. Läntisellä Itämerellä esiintyy luontaisesti kolmea muuta luurankokatkalajia.

Caprella-heimon nimitys luurankokatka (engl. skeleton shrimp) juontanee juurensa luurankomaisesta ulkomuodosta, samoin kuin sen toinen nimi, ”kummituskatka” (engl. ghost shrimp; ruotsiksi spökmärla tai spökkräfta). Ranskalaisen luonnontieteilijä Jean-Baptiste Lamarckin antama tieteellinen nimi ei ole yhtä synkkä: latinan Caprella tarkoittaa pientä vuohta. Tästä lienevät syntyneet venäjän- ja ruotsinkieliset nimet: morskaja kozočka (”pieni merivuohi”), sekä algbock (”leväpukki”; viittaa lajiin C. septentrionalis).

Muista äyriäisistä poiketen useimmilla luurankokatkoilla ei ole takaruumista, vain muutamilta primitiivisiltä ryhmiltä se yhä löytyy. Toinen kiinnostava piirre on niiden pitkät jalat, joilla ne pystyvät tarttumaan tiukasti liukkaisiin pintoihin, kuten niiden ravintonaan käyttämiin leviin ja polyyppeihin. Japanilaisen luurankokatkan erottaa Euroopassa luontaisesti esiintyvistä Caprella-lajeista pitkät karvat, jotka peittävät sekä sen eturuumista että saksimaisia etujalkoja.

Japanilaista luurankokatkaa katsoessa nimen alkuperä ei jää epäselväksi (kuva: Mikhail Daneliya)

Lisätietoa:
Mikhail Daneliya ja Hanna Laakkonen
Luonnontieteellinen keskusmuseo
Puhelin: (Hanna Laakkonen) 09 191 28651
Sähköposti: etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Viitteet alkuperäisiin julkaisuihin:
Appelqvist, C. & Kilströmer, A. 2011. Ny spökräkä och nygammal mussla funna i Bohuslän. Fauna & Flora, 4: 26-29.

Daneliya, M. E. & Laakkonen, H. 2012. The Japanese skeleton shrimp Caprella mutica (Amphipoda: Caprellidae) in Sweden (Eastern Skagerrak). Marine Biodiversity Records, 5: 1-6.
DOI: http://dx.doi.org/10.1017/S1755267212000243

Katso myös (englanniksi): wikipedia.org/wiki/Caprella_mutica

Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi
Luonnontieteellisen keskusmuseon Monimuotoisuutta tutkimassa -blogi: http://blogs.helsinki.fi/luonnontieteellinenmuseo/
Luonnontieteellinen museo Facebookissa: www.facebook.com/luonnontieteellinenmuseo

 

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset