Kokouspäivä Kaisaniemessä. On hyvä tilaisuus kiertää kasvitieteellisen puutarhan vaahterakentälle katsomaan, mikä on tuo jo muuten lehdettömällä kentällä keltaisena hehkuva ja kauas Kluuviin näkyvä puu. Onneksi puutarhan kaikilla kasveilla on nimikilpi. Keltaisena koreileva puu on niverävaahtera (Acer campestre 00ZZ-5). Rekisteritunnuksen alkuosa, 00ZZ, kertoo, että puu kasvoi puutarhassa jo ennen kasvien rekisteröinnin aloittamista. Intendentti Annikki Palmén oli vuodesta 1961 antanut rekisteritunnuksia puutarhan uusille tulokkaille. 1980-luvulla hän rekisteröi Kaisaniemen vanhat puut 00ZZ-tunnuksin ja selvitteli niiden historiaa. Niverävaahtera 000ZZ-5 on mahdollisesti ostettu Berliinistä L. Späthin taimistosta 1904, ja mahdollisesti se, nimellä var. hebecarpum, mainitaan teoksessa Elfving, F. 1913: Vedväxterna i Universitetets i Helsingfors Botaniska trädgård.  

Niverävaahtera kasvaa luonnossa Euroopassa ja Länsi-Aasiassa; pohjoisimmillaan levinneisyysalue ulottuu Tanskaan ja Ruotsin eteläkärkeen.

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vanhat puut ovat viime vuosikymmenten aikana kasvaneet hämmästyttävän suuriksi. Vanhimmatkin niistä ovat nuoria, runsaan sadan vuoden ikäisiä. Useimmat ovat professori Fredrik Elfving esimieskaudelta 1892–1926. (Poikkeus on puutarhan nestori, alueella jo ennen puutarhan perustamista kasvanut Larix sibirica-risteymä 00ZZ-207; tämä komea lehtikuusi on reippaasti yli 200-vuotias.) Elfvingin esimieskaudelta peräisin on myös puuvartisistutusten systemaattinen järjestys: vaahterakenttä, pihlajakenttä, poppelikenttä, lehtikuuset ja pari havupuulohkoa, leppälohko, kuusamat, ruusut, …

Nyt elossa olevat vanhat puut ovat selviytyneet 1900-luvun alkupuolen sodista, ankarista pakkastalvista 1939–1940, 1940–1941, 1985–1986 ja 1986–1987, viereisen rautatieaseman höyryveturien noesta, saastuneesta kaupunki-ilmastosta (jäkäläautio) ja monista myrskyistä. Kaukolämpöön siirtyminen ja liikenteen päästöjen väheneminen on palauttanut jäkälät puutarhan puiden rungoille.

Kaisaniemessä rikottiin Helsingin pakkasennätys 10.1.1987: pakkasta oli -34,3 astetta. Niverävaahtera 00ZZ-5 oli tuolloin pieni puu. Latva paleltui pahasti, mutta touko-kesäkuun vaihteessa 1987 alaosan oksiin puhkesi harvakseltaan hiirenkorvia. Kesä-heinäkuun vaihteessa oksilla oli jälkisilmuista puhjenneita vähiä, kuivuvia lehtiä. Elokuussa 1987 alastomassa pikkupuussa oli muutama lehti. (Kuvaus saattaa koskea myös saman lohkon niverävaahtera 00ZZ-6:ta – nimikilvissä ei ollut rekisteritunnusta.)

Mutta niverävaahterat toipuivat. Heinäkuussa 1992 niverävaahtera 00ZZ-5 oli 2,5-metrinen, monirunkoinen pöheikkö. Ja nyt se on yllättäen korkea ja moni- ja tukevarunkoinen puu!  Monirunkoisuuden takia sitä pitäisi kai kutsua pensaaksi, mutta minun silmissäni se on puu ja iso onkin.