Tiedätkö missä lepakot piileksivät päiväsaikaan? Tai mihin jotkin lintujen tapaan etelään talveksi muuttavat lepakkolajit matkaavat talvehtimaan? Harvapa näitä tietää, joten asian eteen on tehtävä tutkimusta! Suomalaisten lepakoiden salaperäistä elämää selvittää työkseen Luonnontieteellisellä keskusmuseolla Luomuksella lepakkotutkija Eeva-Maria Kyheröinen. Lähdetään Eeva-Marian matkaan tutustumaan siihen, millaista lepakoiden tutkimus on!

 

Teekkareita harppuihin?

Toisin kuin lintujen rengastajan on oltava aikaisin aamusta liikkeellä, on lepakkotutkijan kyettävä valvomaan öitä lepakkomaailman mysteereitä ratkoessaan. Luomuksen iltavirkku lepakkotutkija Eeva-Maria Kyheröinen on Suomen mittakaavassa eräitä harvoja lepakoiden tutkimukseen ja rengastukseen perehtyneitä henkilöitä. Lepakot, nuo jännittävät nahkasiipiset yön saalistajat, ovat aktiivisimmillaan hämärän aikaan, joten niiden tutkijankin täytyy muuttaa rytmiään kesällä, lepakoiden esiintymisaikaan, ehkä tavanomaista myöhemmäksi.

Olemme sopineet tapaamisen Espoon Otaniemeen klo 21.30 erään rantametsikön viereiselle parkkipaikalle. Paikalle saapuu Eeva auto täynnä lepakoiden pyydystämiseen tarkoitettuja välineitä ja lepakkotutkimukseen Eevan opastuksella kesän ajan perehtyvä tutkimusharjoittelija ja Helsingin yliopiston biologian opiskelija Kati Skonbäck. Eeva selittää minulle, että alueelta on aiemmin lepakoiden tunnistamiseen käytetyn detektorin avulla kuultu harvinaista, muuttavaa pikkulepakkoa (Pipistrellus nathusii), jonka elintavat ovat tuntemattomia ja siitä syystä olemme tällä paikalla. Purkaessaan lepakoiden kiinnisaamiseen tarkoitettuja siimallisia pyydyksiä, ”harppuja”, auton takakontista, Eeva kertoo, että ne on tarkoitus pystyttää läheisen rantametsän lenkkipolun viereen. Jään huvittuneena pohtimaan, mahdammeko saada illan ja yön aikana saaliiksi enemmän läheisen Aalto-yliopiston teekkareita kuin lepakoita.

 

Salaperäiset nahkasiivet – niitäkin rengastetaan!

”Lepakoiden peruselintavat tunnetaan melko hyvin eli niiden saalistusmekanismit ja lisääntymisstrategiat ovat tiedossa. Hämärän peitossa on vielä etenkin se, missä lepakot piileksivät päiväsaikaan, kuinka laaja lajien levinneisyys on, mitkä kaikki lajit muuttavat ja mihin muuttomatkat suuntautuvat. Esimerkiksi Suomessa harvinaisina tavatut vaivais- ja kääpiölepakot muuttavat muualle talvehtimaan, vaikka toisaalla Euroopassa näitä lajeja pidetään enimmäkseen paikallisina,” sanoo Eeva pystyttäessään Katin kanssa lepakkopyydystä pienen rantametsän polun varrelle.

Lepakkotutkija Eeva-Maria Kyheröinen (oik.) ja tutkimusharjoittelija Kati Skonbäck kasaavat lepakoiden kiinni saamiseen tarkoitettua pyydystä Espoon Otaniemessä ennen hämärän tuloa.

Suomessa on havaittu kaiken kaikkiaan 13 lepakkolajia, mutta jotkin niistä ovat hyvin satunnaisia ja havainnot tietyistä lajeista on vähäisiä. Eevan mukaan maamme yleisimpiä lepakkolajeja ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), vesisiippa (Myotis daubentonii), isoviiksisiippa (Myotis brandtii) ja viiksisiippa (Myotis mystacinus).

”Niitä löytyy varmaan täältäkin.”

Lepakkotutkimuksen avulla selvitetään, mitkä lajit elävät missäkin, kuinka paikkauskollisia lepakot ovat ja minkälaisia loisia ja loisten levittämiä tauteja lepakot kantavat. Tärkeässä asemassa lepakoiden tutkimusta, kuten linnuillakin, on rengastus.

”Rengastuksen avulla saadaan tietoa lepakoiden muuttomatkoista, jos rengastettu lepakko saadaan kiinni talvehtimisalueellaan tai matkalla sinne. Rengastustiedot kertovat myös lepakoiden paikkauskollisuudesta, mikäli rengastettu yksilö havaitaan rengastuspaikan läheisyydessä uudelleen seuraavanakin vuonna”, paljastaa Eeva, kun kaksi pyydystä on pystytetty sekä tutkimusvälineistö asetettu paikoilleen ja hämärän laskeutumista odotellaan.

Kasattu pyydys, lempinimeltään harppu, valmiina pyyntiasennossa pimeyden laskeuduttua. Harppu koostuu kahdesta rivistöstä tiukalle kiristettyjä siimoja ja niiden alapuolisesta muovikourusta, johon siimoja päin lentäneet lepakot tippuvat. Pyynnin tehostamiseksi harpun kylkeen laitetaan usein seireeniksi-kutsuttu laite, joka päästää lepakoiden kutsuääniä. Äänet houkuttelevat paikalle lepakoita, jolloin ne päätyvät pyydykseen. Tälläkin pyyntikerralla seireenillinen pyydys osoittautui tehokkaammaksi kuin pyydys ilman kutsuäänilaitetta.

 

Onko rengastus yhtä laajamittaista ja vakioitua kuin linnuilla?

Eeva vastaa, että ei valitettavasti ole. Lepakoiden luvanvaraista rengastustoimintaa on harjoitettu vähäisesti 50-60-luvuilta lähtien ja hän itse on rengastanut vuodesta 2004. Eeva on tutkijan uransa aikana rengastanut joitain satoja lepakoita, mutta Rengastustoimistoon taannoin tilatuista 3000 lepakonrenkaasta kaikkia ei ole vielä käytetty. Tällä hetkellä Suomessa toimii tusina lepakkorengastajaa, mikä on hyvin vähäinen määrä satoihin linturengastajiin verrattuna. Lepakoiden rengastuksen vähäisyys selittyy osittain sillä, että Suomessa kaikki lepakkolajit ovat rauhoitettuja ja että eri maakunnissa tehtäviä rengastuksia varten pitää hakea luvat kunkin alueen ELY-keskukselta erikseen. Toisaalta lepakkotutkimus on vielä niin vähäistä, että rengastajiakaan ei ole ehtinyt kertyä paljoa.

 

Detektori paljastaa lepakoiden liikkeet

Samalla kun odotamme, että lepakoita alkaisi päätyä harppuihin, Eeva ja Kati haravoivat metsää lepakkodetektorin avulla. Detektori on musta, isohkon kännykän kokoinen laite, joka vastaanottaa lepakoiden korkeita, ihmiskorvalle kuulumattomia ääniä. Detektori muuntaa ne ihmiskorvalle kuuluvaan muotoon, jolloin tutkijat voivat päätellä detektorin näytöllä näkyvästä taajuudesta, mikä ohi lentänyt lepakko oli lajiaan.

Eeva havainnoimassa lepakoiden ääniä kädessään olevalla detektorilla. Huomaa myös lepakkotutkijan vakiovaruste, otsalamppu!

”Kaikkia lajeja ei erota äänen avulla toisistaan. Esimerkiksi isoviiksisiipan ja viiksisiipan saalistusäänet tulevat suhteellisen samoilta aallonpituuksilta. Lepakoiden päästämien äänien taajuudet vaihtelevat Suomessa pääasiassa 20-100 kilohertsin välillä. Isolepakko päästelee ääniä noin 20 kilohertsin taajuudella ja sen jotkut ihmisetkin voivat jopa kuulla”, kertoo Eeva detektori kädessään.

”Kuuluu viiksisiippalajia!”, ilmoittaa Kati, kun detektori päästää rätisevää ääntä, joka kuuluu hetken aikaa pimeässä rantametsässä. Lepakoita siis lentelee ympärillämme, mutta yön synkkyydessä emme niitä näe!

Jompaakumpaa viiksisiippalajia kuuluu metsän pimeydessä enemmänkin. Eeva havaitsee detektoristaan pohjanlepakonkin, mutta harmittelee, että pikkulepakkoa ei kuulu.

”Lepakkokartoituksia  ja lepakoiden muuttoseurantaa voidaan tehdä myös maastoon jätettävillä, pitkäkestoisilla akuilla varustetuilla detektoreilla. Ne tallentavat kaikkien ohilentävien lepakoiden äänet, joten tutkijat voivat tietyn tarkkailujakson jälkeen kuunnella detektoriin tallentuneesta datasta, mitä lajeja alueella esiintyy”, selittää Eeva ja lähtee tarkastamaan harppuja.

 

Lepakkosaalista ja pyllynpyyhintää

Lepakkopyydyksestä löytyy kaksi lepakkoa! Ne ovat lentäneet päin siimoja ja tipahtaneet muoviseen kouruun, josta ne eivät pääse nousemaan pois. Lepakot lentävät Eevan mukaan tutuilla reiteillään usein puolihuolimattomasti, vähän niin kuin ihmiset kävelevät tuttuja reittejä puoliksi silmät kiinni tottunein askelin, jolloin ne osuvat harppujen siimoihin.

 

Saalista! Siimoja päin lentänyt lepakko on tippunut harpun muovikouruun, jossa muoviläpät estävät sitä kiipeämästä ulos.

Eeva ottaa lepakon pois harpusta tottunein ottein.

Kiinnijääneet lepakot viedään kantopusseissa retkituoleista kasatulle tutkimuspisteelle, jossa ne tarkastetaan ja mitataan huolellisesti.

 

Saaliin tarkastus sujuu seuraavasti: lepakot otetaan harpusta, laitetaan kankaiseen kuljetuspussiin ja viedään tutkimuspisteelle. Siellä lepakoiden laji ja ikä määritetään, ne punnitaan, mitataan, niiden kantamat loiset lasketaan ja ne rengastetaan. Lopuksi lepakoista otetaan vielä pumpulipuikolla pyyhkäisynäyte takapuolesta yhteistyössä Elintarviketurvallisuusviraston kanssa tehtävää korona-virus-tutkimusta varten. Tutkimuksella selvitetään, minkälaisia korona-viruksia lepakoissa esiintyy. Lepakot ovat lajirikas ryhmä, joten niiltä on löydetty myös lukuisia erilaisia viruksia. Suomen oloissa lähinnä lepakkorabies on huomioitava lepakoita käsitellessä: hansikkaat ovat tarpeen ja lepakoita pyydystävillä tulee olla myös rabiesrokotus.

”Taitaa olla isoviiksisiippa. Ainakin hampaat sopivat lajille,” sanoo Kati tutkiessaan ensimmäisenä kantopussista otettua lepakkoa. Eeva tarkistaa lajimäärityksen hampaista ja varmistaa Katin olleen oikeassa.

 

Isoviiksisiippa (Myotis brandtii) tutkijan kädessä. Lepakoita käsitellessä nahkahanskat ovat tarpeen, sillä lepakoilla on erittäin terävät, hyönteisten saalistamiseen täydellisesti soveltuvat hampaat.

Lepakko saa renkaan käteensä, samaan tapaan kuin linnut saavat sen jalkaansa. Renkaan kiinnittäminen lepakolle on todella tarkkaa puuhaa, sillä renkaan täytyy olla juuri oikean verran kiristetty. Liian kireänä se voi hiertää lepakon siipeä ja liian löysänä lepakon sormet voivat jäädä sen väliin. Lepakkotutkijan työ vaatii siis tarkkuutta ja sorminäppäryyttä!

 

”Tämä lepakko on naaras, sen nisistä näkee, että se on imettänyt. Se on siis aikuinen. Iän lepakoilla pystyy näkemään siiven nivelten paksuudesta ja muodosta,” kertoo Eeva, Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen ja entinen puheenjohtaja, ottaessaan lepakolta virusnäytettä.

Kati punnitsee lepakkoa muovipussin ja jousivaa’an avulla.

Eeva ottaa lepakon peräaukosta pyyhkäisynäytteen Eviran kanssa yhteistyössä tehtävää virus-tutkimusta varten.

Käsivarren mittausta.

Lepakoita löytyy pyydyksistä tasaiseen tahtiin, kun naiset käyvät tarkistamassa harppuja otsalamppujen valossa pilkkopimeässä. Yhden aikaan yöllä tutkimuspyydystystä lopettaessa summataan saaliit yhteen: lepakoita saatiin yhteensä 12 kappaletta. Kaikki olivat yleisiä isoviiksisiippoja (Myotis brandtii), etsittyä pikkulepakkoa (Pipistrellus nathusii) ei saaliiksi valitettavasti saatu. Parempi onni ensi kerralla!

Lepakko tutkimusoperaation jälkeen.

 

Mikä lepakoissa kiehtoo?

Helsingin yliopistossa opiskellut Eeva kertoo, että alkoi työskennellä lepakoiden parissa, kun hän teki gradunsa niistä. Hän ei ollut aiemmin tuntenut lepakoita kohtaan suurta intohimoa, mutta halusi tehdä maisterin lopputyönsä jostakin nisäkäslajista, toisin kuin muut, jotka kaikki tuntuivat keskittyvät hyönteisiin. Gradun kautta herännyt innostus lepakoita kohtaan on jatkunut näihin päiviin saakka ja poikinut monenlaista tehtävää.

Lepakot vapautetaan sen jälkeen, kun niistä on kerätty kaikki tiedot. Ne voivat pienikokoisina otuksina kylmettyä käsittelyn aikana, jolloin lentoonlähtö voi vaatia hieman lämmittelyä!

 

”Lepakoiden tutkimus on kiehtovaa, koska niistä tiedetään todella vähän! Perustiedon keruu, levinneisyyskarttojen kokoaminen ja muuton tutkimus on mielenkiintoista, koska niistä ei ole olemassa paljonkaan ennakkotietoa. On esimerkiksi jännittävää saada selville mihin Euroopan maahan Suomesta muuttavat lepakot päätyvät ja minkälaisissa paikoissa ne talvehtivat”, kertoo Eeva innostuneena selventäen samalla, että lepakot eivät tee hurjan pitkiä muuttomatkoja. Ne lentävät rengastustietojen perusteella Suomesta lähinnä Keski-Eurooppaan.

 

Eeva vapauttamassa lepakkoa. Takaisin lentoon pääseminen on tärkeää, sillä maasta käsin lepakoiden on vaikea nousta ilmaan.

Tämä yksilö lähti lentoon onnistuneesti ja laskeutui vanhan kuusen rungolle. Se jäi hetkeksi varmaankin sulattelemaan tutkimuksen jälkeisiä tunteita, mutta jatkoi pian matkaansa rengas kädessään kohti Suomen kesäöitä! (Kuvat: Jani Järvi)

 

”Lepakoiden lähtemistä päiväpiiloista, kuten lepakonpöntöistä on hauska seurata. Siinä pystyy samalla laskemaan kuinka suuri ryhmä lepakoita yhdessä pöntössä asuu.”

Eeva kertoo, että lepakot käyttävät päiväpiiloinaan hämäriä paikkoja, kuten puiden onkaloita, maakellareita, kirkon ullakoita ja lepakoita varta vasten rakennettuja pönttöjä. Lepakonpöntöstä voi Eevan mukaan löytyä kerralla jopa 30 lepakkoa, ne kun elävät usein yhdyskuntina.

Loppuun Eeva heittää hymyillen toisen lepakkotutkijan sanonnan: ”Ja tiesithän, että lepakot, tarkemmin ottaen korvayököt, ovat eniten kirkoissa käyvä nisäkäs?”

 

Monipuolinen lepakoista kertova näyttely Vampyyrien varjossa – lepakoiden salainen maailma esittelee Luonnontieteellisen museon kävijöille lepakoita ja niihin liittyviä uskomuksia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Lepakkotutkija Eeva-Maria Kyheröinen itseasiassa ehdotti vaihtuvan näyttelyn teemaksi lepakoita kansainvälisenä lepakkovuotena 2012 ja sen myötä hän pääsi mukaan suunnittelemaan sitä. Näyttely on nähtävillä 29.12.2013 saakka, tule ja tutustu lepakoiden salaiseen maailmaan!

Tietoa ja ohjeet lepakonpöntön rakentamista varten löytyvät täältä. Tiesitkö, että yksi lepakko voi pyydystää jopa 2700 lentävää pikkuhyönteistä yhden yön aikana?

_______________________________

Kirjoitus on osa Luomuslaisen matkassa -blogisarjaa, jossa kesän aikana tutustutaan Luomuslaisten arkeen. Luomuksessa työskentelee kymmeniä ihmisiä monennäköisissä työtehtävissä ja kirjoitusten kautta blogin lukijat pääsevät kurkistamaan millaista työskentely Luonnontieteellisessä keskusmuseossa on. Seuraavassa sarjan osassa kuullaan minkälaista on puutarhurin työ Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa!