Reippailin kävellen Melbournen kasvitieteelliseen puutarhaan. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta kuumuus sen verran hurja, että takaisin päin tulin raitiovaunulla. Melbournen ratikat aiheuttavat turistiautoilijoille toisinaan päänvaivaa, koska niiden kaupungin risteyksistä saa kääntyä oikealle ainoastaan mutkikkaalta tuntuvan "käänny oikealle ainoastaan vasemman kautta" -ohjeen mukaan.

Kasvitieteellinen puutarha vakuuttaa jo pelkällä koollaan: lähes 38 hehtaaria ja 50 000 kasviyksilöä! Paikka on valtava, upeasti 1800-luvun tyyliin suunniteltu puistoalue. Paikalliset lenkkeilevät, käyvät eväsretkellä ja viettävät aikaa monin tavoin puutarhassa.

Tiedekasvatuksen näkökulmasta paikka vaikuttaa kuitenkin olevan täynnään käyttämättömiä mahdollisuuksia. Tai ainakin niissä osissa puutarhaa, joihin itse tutustuin, olisi ollut paljon tehtävää. Isosta osasta kasveja puuttuvat jopa nimikyltit muusta tiedosta puhumattakaan! Tässä kohtaa Sydneyn puutarhassa oli selkeästi enemmän yritystä.

Melbournen puutarhan keskellä kohoava herbaariorakennus on vaikuttava ja sen seiniin on koottu runsaasti tietoa kasvitutkimuksesta, kasvitutkijoista ja kasvitutkimuksen merkityksestä. Rakennus on saatu elävän ja kiinnostavan näköiseksi, vaikkeivät puutarhavieraat sisään pääsekään.

Lasten oma puutarha oli myös mainio ajatus – siellä pääroolia näytteli tekemisen meininki. Pikkulapset saivat riehua vesisuihkun alla, isompia houkuteltiin leikkimään piilosta kasvien seassa tai pomppimaan kuin sammakot lammessa.

Kuvat: Laura Hiisivuori