LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Luonnontieteellisen keskusmuseon yleisökohteissa ennätysvuosi 2022

24.3.2023

Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus on tutkimusorganisaatio, joka tarjoaa avointa luontotietoa ja avaa luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia kaikille ikäryhmille verkossa, sosiaalisessa mediassa ja paikan päällä yleisökohteissamme. Luonnontieteellisen keskusmuseon yleisökohteiden alkuvuosi 2022 sujui koronan jälkimainingeissa. Keväällä kävijämäärät lähtivät huimaan nousuun kaikissa yleisökohteissamme viimeistenkin pandemiarajoitusten poiston myötä.

Luonnontieteellisessä museossa, Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa sekä Kumpulan geologisissa kokoelmissa kävijätilastoihin kirjattiin yhteensä 407 000 vierailua!

Luonnontieteellinen museo ylitti kahdensadantuhannen asiakkaan virstanpylvään 211 000 kävijällään. Museo säilyttikin asemansa yhtenä Suomen kiinnostavimmista museoista. Tapahtumien ja vaihtuvien näyttelyiden määrä lisääntyi uuden neljännen kerroksen PopUp-parven näyttelytilan myötä.

”Luonnontieteellisen museon vaihtuva näyttely Antarktika jatkui kesään asti ja sen lisäksi museossa oli seitsemän pienempää, muiden tuottamaa näyttelyä. Näyttelyissä nähtiin nykytaidetta uhanalaisista kovakuoriaisista, kuvia mm. Guatemalasta, Itämerestä ja Tvärminnen eläintieteelliseltä asemalta sekä luonnonsuojelun vaiheista 50-luvulta tähän päivään.

Museolla järjestettiin viisi yleisötapahtumaa, joista 7 museon elämyskierros oli kävijämääriltään suurin. Tapahtumia järjestettiin myös aikuisille: Luomakunnan vartijat -elokuvaesitys, kirjavinkkausta ja Museokorttiklubi”, kertoo suunnittelija Markku Liinamaa.

”Uusi PopUp-parvi museon neljännessä kerroksessa tarjoaa nyt mahdollisuuden asiakkaidenkin kaipaamiin vaihtuviin näyttelyihin. Uusia näyttelyitä on buukattuna jo ensi vuoden syksyyn saakka ja voin luvata, että huikean kiinnostavia näyttelyitä on tulossa.”, hehkuttaa yleisötoiminnan päällikkö Sanna Vuori.

Luonnontieteellisellä museolla kokeiltiin kesämaanantaiden aukioloa ensimmäistä kertaa. Tämä mahdollisti kesälomalaisten vierailun museossa viikon kaikkina päivinä tasoittaen kävijävirtoja. Museo on avoinna kesälomien viettäjien iloksi maanantaisin myös kuluvana vuonna.

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa oli niin ikään kaikkien aikojen vuosi. Puutarhassa vieraili yli 150 000 henkilöä, joista 38 % tutustui myös kasvihuoneisiin. Kaisaniemen puutarhassa järjestettiin museon tapaan kävijöitä kiinnostavia opastuksia ja tapahtumia. Kulttuuri-, ympäristökasvatus- ja taidetapahtumia lisättiin runsaasti. Vaihtuvia näyttelyitä pääsee katsomaan kasvihuoneiden galleria-käytävässä. Syyskuinen Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan sieninäyttely oli menestys. Samoin syksyn lintutietoiskut olivat hyvin suosittuja, joten ne saavat jatkoa keväällä 2023.

Luomus, Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, kuva Hanna Hyvönen

Kumpulan kasvitieteellisestä puutarhasta tuli Museokorttikohde keväällä 2022, ja puutarha nousikin heti Museokortin kesäkohteiden sijalle kaksi. Puutarhassa vieraili lähes 38 000 henkilöä kesän aikana, noin 2000 enemmän kuin edellisenä vuonna. Kahden vuoden tauon jälkeen biologian ainejärjestö Symbioosi ry järjesti perinteisen ja erittäin suositun Vappushokkelon puutarhan kauden aluksi. Perinteinen vapputapahtuma toi paikan päälle 5000 asiakasta. Keskikesällä puutarhassa päästiin järjestämään pitkästä aikaa suosittuja yleisöopastuksia. Kivi- ja mineraalikokoelmista sekä paleontologisista kokoelmista kiinnostuneet saivat asiantuntevaa opastusta kartanorakennuksessa. Kumpulan kesäkausi oli aiempaa pidempi, sillä puutarha oli avoinna myös muutamana viikonloppuna huhtikuussa ja lokakuussa.

Luomus, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, geologiset kokoelmat, kuva Johanna Salminen

Opastustoiminta ei vielä palautunut entiseen pandemiaa edeltävään tasoonsa. Odotamme kasvua kuluvalle vuodelle, ja opastustarjonta kasvaakin merkittävästi vuonna 2023.  

”Hiljaiselon jälkeen asiakaspalveluhenkilökunta ja oppaat ovat päässeet hyödyntämään innostuneesti ammattitaitoaan kohdatessaan ennätysasiakasmääriä. Aivan mahtava suoritus, vihdoinkin!”, iloitsee palveluvastaava Laura Sandholm.

Ympäristökasvatus on yksi Luomuksen päätehtävistä. ”Tavoitteenamme on lisätä luonnontuntemusta ja mielenkiintoa luontoa kohtaan sekä herättää kantamaan vastuuta ympäristöstä ja kestävästä tulevaisuudesta. Haluamme tarjota tutkimusperusteista tietoa eri-ikäisille ihmisille elämyksellisesti ja vuorovaikutteisesti, ja tarjota heille parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.” kertoo yleisötoiminnan päällikkö Sanna Vuori.

”Vuonna 2022 opastuksille osallistui yhteensä lähes 8 500 henkilöä. Järjestimme 358 varattavaa ryhmäopastusta, joille osallistui 7354 henkilöä. Suurin tilaajaryhmä on alakoulut, seuraavina tulevat päiväkodit ja esikoulut. Saimme vieraiksi myös lukio- ja aikuisryhmiä. Lisäksi kaikissa Luomuksen yleisökohteissa pidettiin yhteensä 231 yleisöopastusta, joille osallistui 1133 henkilöä.

Koululaisilla oli mahdollisuus osallistua Kaisaniemen ulkopuutarhan kasvitaidepajaan syyslomalla. Museolla yläkoululaiset puolestaan suunnittelivat vastamainoksia, ja aikuiset tutustuivat monotypiaan Luiden lumoa -työpajassa. Kumpulan Seikkailutaideleiri tuli hetkessä täyteen, ja uusia leirejä järjestetään myös tulevana kesänä”, suunnittelija Markku Liinamaa lisää.

Luomus, Luonnontieteellinen museo, asiakaspalvelutiimi, kuva Emma Suominen

Kiitos kaikille yleisökohteissamme vierailleille! On ollut mahtavaa huomata vakiokävijöiden määrän kasvu. Luonnon monimuotoisuus ja sen suojelu on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Tervetuloa oppimaan ja innostumaan luonnosta läheltä ja kaukaa!

Luonnontieteellinen museo
Pohjoinen Rautatiekatu 13
Avoinna ti–su.
Sisäänpääsy 18/15/10/8 €

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Kaisaniemenranta 2
Ulkopuutarha ma–su, vapaa pääsy.
Kasvihuoneet ti–su, 12/10/8/6 €

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha
Jyrängöntie 2
Avoinna touko-syyskuu
Sisäänpääsy 9/7/5 €

Kumpulan geologiset kokoelmat
Avoinna kesäkaudella
Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan kartanossa
Sisäänpääsy puutarhan lippuhinnalla 9/7/5 €

Avainsanat: 

UutisetYleistäKasvitieteellinen puutarhaTiedoteKumpulan puutarhaKaisaniemen puutarhaLuonnontieteellinen museo