Siemenpankin kevät on jo pitkällä
Viime viikon lumipyryjen jälkeen Kumpulan puutarhassa näkyy taas selviä kevään merkkejä: silmut paisuvat ja ensimmäisistä kottaraisista on tehty havaintoja. Sisätiloissa siemenpankissa olen nauttinut keväästä jo sydäntalvesta alkaen: herkän vaaleanvihreät taimet agarmaljoilla kertovat sekä viime kesänä kerättyjen siementen hyvästä laadusta että onnistuneesta luonnon ympäristön simuloinnista.
Monien luonnonkasvien elinkiertoa ei tunneta tarkasti, joten testaan niiden itämistä erilaisissa lämpö- ja valo-olosuhteissa. Osa taimista siirretään kasvihuoneisiin jatkokasvatukseen. Sieltä ne päätyvät lopulta puutarhan kokoelmiin yleisön ihailtavaksi.
Tavoitteena on, että siemenpankkiin varastoituja siemeniä hyödynnetään vähentyneiden luonnonkantojen vahvistamisessa. Tätä tarkoitusta varten on tärkeää, että jokaisen lajin itämisvaatimukset tunnetaan tarkasti. Tällöin luontoon istutettavia taimia saadaan tuotettua tarvittaessa tehokkaasti.
Äärimmäisen uhanalaisen vuorikuisman (Hypericum montanum) siemenet säilyvät itämiskykyisinä maaperässä pitkään ja itävät, kun kasvillisuuteen syntyy valoisia aukkoja esimerkiksi myrskyn tai metsäpalon seurauksena. Idätin vuorikuisman siemeniä loppukevään ja syyskesän lämpötila- ja valo-olosuhteissa (päivälämpötila 20°C, päivän pituus 16 h; yölämpötila 10°C, kasvatuskaappien valot sammutettuna 8 h). Jo muutaman päivän päästä siemenet itivät sataprosenttisesti!
 |
 |
Hernekasvien siemenet ovat kypsänä kovia ja vettä läpäisemättömia. Siemenkuoren täytyy pehmetä, jotta siemen voi imeä kosteutta ja kehittyvä alkio työntää verson ja juuren ulos. Nopeuttaakseni harvinaisen saariston kivikkoisilla rantaniityillä kasvavan kenttäorakon (Ononis arvensis) itämistä, vahingoitin siemenkuorta leikkausveitsellä.
Monet pohjoiset lajit tarvitsevat kylmäkauden itääkseen. Vaatimus on luonnon keino ajoittaa itäminen kevääseen. Jääkaapissa viidessä celsiusasteessa uinuneet lettovillan (Eriophorum latifolium) siemenet palkitsivat kolmen kuukauden kärsivällisyyden versomalla pian kevätolosuhteisiin siirron jälkeen.
Taimiaika on kasvin elämänkierron vaarallisin vaihe. Suojaava siemenkuori on poissa, ja heiveröinen verso ja juuri joutuvat alttiiksi kilpailulle ja ankarille ympäristöoloille. Ympäristön vaihdos tässä herkässä vaiheessa kasvatuskaapista multaan puutarhan taimistoon on riskialtis. Mutta ainakin kahden viikon kuluttua siirrosta, idänverijuuren (Agrimonia pilosa) taimet olivat kasvattaneet kasvulehtiä ja venyneet pituutta.
 |
 |