Laura Hiisivuori

Viimeisimmän jääkauden päätyttyä itäisen Fennoskandian maankuori alkoi kallistua maankohoamisen seurauksena siten, että Muinais-Saimaa laajeni ja järven vesimäärä kasvoi. Noin 6000 vuotta sitten Salpausselän harju ei enää pystynyt pidättelemään vesiä, vaan vesimassat purkautuivat sen läpi ja pureutuivat valtavalla voimalla moreeniin ja kallioperään. Syntyi Vuoksen virta, samalla Saimaan vedenpinta laski noin neljä metriä ja paljasti tuhansia neliökilometrejä uutta maata Itä-Suomessa.

Helsingin yliopiston bio- ja luonnontieteilijöiden sekä arkeologien yhdessä Museoviraston, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Bristolin yliopiston kanssa toteuttama poikkitieteellinen hanke on tutkinut Vuoksen synnyn roolia lähes samanaikaisesti levinneen ja esihistoriamme merkittävimmän kulttuurin taustalla.

– Eräs tieteenteon perusperiaatteista on, että syyn täytyy olla ennen seurausta, painottaa Helsingin yliopistoon kuuluvan Luonnontieteellisen keskusmuseon Luonnontieteiden yksikön johtaja, dosentti Markku Oinonen.

Tutkimus pohjautuu radiohiiliajoitusten ja Bayesilaisten ajoitusmallien tuottamiin tapahtumasekvenssien todennäköisyyksiin: Vuoksi syntyi muutama vuosikymmen ennen alueen kulttuurin vaihtumista. Vuoksen synnyn jälkeen asbestia saviastioissaan käyttänyt kulttuuri hävisi ja hirsirakennuksia, piikiveä ja meripihkaa hyödyntävä innovatiivinen kulttuuri – tyypillinen kampakeramiikka – levisi alueelle.

Saviastioiden elektronimikroskooppianalyysit yhdessä astioiden tyylierojen kanssa sekä esineen vahvuutta parantavasta asbestista luopuminen viittaavat saviastioiden valmistustapojen selkeisiin muutoksiin.

Arkeologinen luuaineisto puolestaan paljastaa, että hirven merkitys saaliseläimenä oli uudessa kulttuurissa merkittävästi suurempi aiempaan tai myöhempään kulttuuriin verrattuna. Muutosten taustalla vaikutti mahdollisesti myös alueen nykyisenä valtapuuna olevan kuusen leviäminen idästä likimain samanaikaisesti.

– Muodostuu kuva siitä, että pioneerikasvillisuus vesijättömaalla kasvatti hirvipopulaatiota, ja tämä houkutteli alueelle uusia tapoja käyttävää väestöä sekä mahdollisti väestömäärän kasvun, Oinonen kertoo.

Tyypillisen kampakeraamisen kulttuurin leviäminen Saimaan alueelle liittyy laajempaan Suomen kivikauden väestömaksimiin eli vaiheeseen, jolloin ihmismäärä oli runsaimmillaan. Uusi kulttuuri oli huipussaan pari vuosisataa ja taantui samaan aikaan, kun ekosysteemi muuttui kohti vanhoja ja kuusivaltaisia metsiä, joissa hirven elinolosuhteet eivät enää olleet yhtä hyvät kuin tuoreella vesijättömaalla.

Tutkimus on toteutettu Suomen Akatemian rahoittaman Argeopop (SA 133056) hankkeen tuella. Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä The Holocene -julkaisusarjassa:

M. Oinonen et al 2014. Event reconstruction through Bayesian chronology: Massive mid-Holocene lakeburst triggered large-scale ecological and cultural change. The Holocene published online 20 August 2014. DOI: 10.1177/0959683614544049.

Markku Oinonen, Petro Pesonen, Teija Alenius, Volker Heyd, Elisabeth Holmqvist-Saukkonen, Sanna Kivimäki, Tuire Nygrén, Tarja Sundell and Päivi Onkamo 2014.

Lisätietoa:

• Luonnontieteiden yksikön johtaja, dos. Markku Oinonen, p. 050 318 7302, markku.j.oinonen@helsinki.fi, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto                        
• Bioinformatiikan yliopistonlehtori, dos. Päivi Onkamo, p. 040 5789189, paivi.onkamo@helsinki.fi, Biotieteiden laitos, Helsingin yliopisto
• Tutkija Petro Pesonen, p. 040 128206, petro.pesonen@nba.fi, Museovirasto, Arkeologiset kenttäpalvelut
• Tutkija Tuire Nygrén, p. 0400 143076, tuire.nygrén@rktl.fi, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

 

TiedoteUutiset