LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Kattoja voi hyödyntää kaupunkiviljelyssä – esimerkkinä ravintola Savoy

5.4.2011

Katot muodostavat laajan, hyödyntämättömän alueen kaupungissa. Yksi loistava tapa hyödyntää niitä on viljellä katoilla ruokaa kaupunkilaisille. Suomalaisittain uraauurtava taiteen ylioppilas Minna Piirosen opinnäytetyö esiteltiin tänään Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa. Hanke on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan kanssa.

Minna Piironen on selvittänyt opinnäytetyönään kattojen hyödyntämistä urbaanissa ruoantuotannossa. Työn lähtökohtana ovat viime aikoina pinnalle nousseet ajatukset kaupungin hukka-alueiden hyödyntämisestä ruoan viljelyyn arvostus terveellistä, lisäaineetonta ja tuoretta lähiruokaa kohtaan; kiinnostus oman ruokailun ekologisesta jalanjäljestä; ruoan ympäristöystävällisyys; ilmaston muutoksen hidastaminen ja luonnon tuominen kaupunkiympäristöön.

Piirosen työssä esitellään kattoviljelyn mahdollisuuksia, haasteita ja vaikutuksia kaupunkiympäristössä. Siinä luodaan katsaus kaupunkimaatalouteen ja kaupunkiviljelykulttuuriin, niiden rooliin kestävässä kehityksessä sekä kattoviljelyn ekologisiin ja kaupunkikuvallisiin vaikutuksiin kaupungeissa. Työssä pohditaan myös kattoviljelyn mahdollisuuksia vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin ja pienentää kaupunkilaisten ruoan hiilijalanjälkeä. Piironen tarkastelee tietysti myös kattoviljelyn tuotantomenetelmiä, siihen sopivia katon rakenteita ja kattoviljelmän ylläpitoa.

Piironen esittelee kattoviljelysuunnitelman Helsingin keskustassa sijaitsevalle ravintola Savoylle, jonka suunnitelmissa on laajentaa ravintolan terassipuutarhaa viereiselle kattotasanteelle tuottamaan enemmän lähiruokaa ravintolan tarpeisiin. Suunnittelun lähtökohtina ovat olleet esteettisyys ja toiminnallisuus. Sen lisäksi, että kattoviljelmän on tarkoitus tuottaa tehokkaasti ruokaa ravintolan annoksissa käytettäväksi, se on suunniteltu elämykselliseksi kokemuksesi ravintolan asiakkaille, jossa asiakkaat pääsevät näkemään ruoan matkan kasvimaalta lautaselle.

Kattoviljelysuunnitelma koostuu erikokoisista viljelylaatikoista ja niihin istutettavista kasveista, kattopintaa rytmittävästä laatoituksesta, uusista kattokaiteista ja puutarhaan vievästä kulkusillasta sekä istumiseen tarkoitetuista penkeistä. Suunnitelmassa on myös luonnosteltu kattoviljelmän kasvien sijoittelua ja niiden estetiikkaa. Tehdyn suunnitelman pohjalta Royal- ravintolat aloittavat selvittelyn kattoviljelmän toteuttamismahdollisuuksista kesäksi 2012 osaksi World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta.

Piirosen Aalto-yliopistoon tehty taiteen maisterin opinnäytetyö on osa Helsingin yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan ja Kaupunkiekologian tutkimusryhmän hanketta “Viides ulottuvuus – Viherkatot osaksi kaupunkia”. Hanke on käynnistetty keväällä 2010 ja sen tarkoituksena on tuottaa tutkimustietoa viherkatoista osana kaupunkiekologiaa. Hankkeesta lisää osoitteessa www.luomus.fi/kasvitiede/tutkimus/viherkatot.

Lisätiedot:

Minna Piironen
p. 044 331 8887
minna.piironen @ aalto.fi

Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi

Avainsanat: 

Tiedeuutiset