Maailman sammakkoeläinlajit ovat uhanalaistuneet radikaalisti lähimenneisyydessä. Nyt johtavat sammakkoeläintutkijat ovat julkaisseet poikkeuksellisen käytännönläheisen artikkelin arvostetussa ekologian sarjassa. Journal of Applied Ecology -sarjassa julkaistu artikkeli esittelee käytännön keinoja, joilla tuttujen kurnuttajien katoa voitaisiin vähentää.

Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Juhani Terhivuo oli mukana kansainvälisessä tutkijajoukossa, joka suosituksia kirjoitti. Käytännön konstit liittyvät sopivien pienilmastojen ja elinpaikkojen luomiseen, lisääntymispaikkojen parantamiseen ja ennallistamiseen sekä lisääntymispaikkojen kostean kauden pidentämiseen ja vedenpinnan korkeuden säätelyyn.

- Sammakot kutevat veteen tai kosteana pysyvälle alustalle. Tuon kosteuden säilyminen lisääntymispaikoilla on niille elintärkeää. Ilmastonlämpenemisen myötä haihtuminen saattaa lisääntyä radikaalisti ja aiheuttaa lisääntymispaikkojen kuivumista, yli-intendentti Terhivuo kertoo.

Tutkijat ehdottavat esimerkiksi lisääntymispaikkojen suojaamista maapuilla tai muilla katteilla, jotta kosteuden haihtuminen hidastuisi ja suoran auringonpaahteen haitat lisääntymiselle vähentyisivät. Lisäksi voitaisiin asentaa sadettimia, jotka huolehtisivat kosteuden säilymisestä tai voitaisiin luoda varjostusta pienvesien varrelle veden lämpötilan laskemiseksi. Erilaisilla sadetusjärjestelmillä pystytään jopa luomaan kokonaan uusia monipuolisia kosteita elinympäristöjä.

Sammakkoeläinten suojelun käytännön keinoja on tutkittu hämmästyttävän vähän lajien tunnetusta uhanalaisuudesta huolimatta.

- Haastamme tutkijoita, ympäristöviranomaisia ja maankäytön suunnittelijoita ympäri maailman testaamaan näitä keinoja, Terhivuo summaa.

Useimmat sammakot kutevat veteen. Sammakon munat eivät kestä lainkaan kuivumista, joten keinot haihtumisen tai muun kuivumisen estämiseksi ovat kurnuttajien lisääntymisen kannalta kullan arvoisia (© J. Terhivuo/LTKM)

Raskaustesteissä käytetyt sammakot levittivät sienitaudin luonnonkantoihin

Sammakoiden maailmanlaajuinen uhanalaisuus on noussut radikaalisti viime vuosikymmeninä. Useita lajeja on myös kuollut sukupuuttoon. Yksi pahimmista vitsauksista on ollut sienitauti, joka levisi kynsisammakoiden mukana luontoon. Kynsisammakoita käytettiin lämpimillä alueilla raskaustesteissä 1940–1950 -luvuilla. Naisen virtsaa ruiskutettiin sammakkoon. Jos nainen oli raskaana, virtsan sisältämät hormonit saivat sammakon munasolut kehittymään. Kynsisammakko ei itse sairastu sienitautiin, vaikka kantaa ja levittää sitä. Suomessa kyseistä sientä ei ole toistaiseksi havaittu. Maastamme tavatut seitsemän sammakkoeläinlajia ovat laajalle levinneitä, ääriolosuhteisiinkin sopeutuneita pohjoisen asukkeja, eikä kyseinen sieni ole toistaiseksi niihin iskenyt.

- Toivottavasti tilanne ei muutu ilmaston lämmetessä, toivoo yli-intendentti Terhivuo.

Sammakkoeläinten sukupuutot rajuimmassa vauhdissa

Sammakkoeläimistä yli kolmasosa on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Elinympäristöjen saastumisen ja sienitaudin ohella sopivien elinpaikkojen tuhoutuminen on suurin syy uhanalaisuuden lisääntymiseen.

- Eri eliöryhmien uhanalaisuuskehityksen trendiä voidaan tarkastella Red List -indeksin avulla, kertoo Luonnontieteellisen keskusmuseon eläintieteen yksikönjohtaja Aino Juslén.

Sammakkoeläinten maailmanlaajuinen tilanne on indeksin, eli ”punaisen listan” perusteella huomattavasti huonompi kuin esimerkiksi lintujen tai nisäkkäiden. Näyttää siltä, ettei sammakkoeläinten taantumiseen liittyviä monimutkaisia syitä tunneta tarpeeksi hyvin.

Suomessa ilmastonmuutos uhkaa sammakkoeläimistä lähinnä rupiliskoa, joka on suurissa vaikeuksissa lisääntymislampien kuivuessa kuumina kesinä. Rupilisko luokiteltiin vuoden lopussa julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa erittäin uhanalaiseksi.

- Rupiliskon kohdalla on syytä kokeilla aktiivisesti erilaisia suojelukeinoja, Aino Juslén kannustaa.

Sammakoiden suojelukeinoja esittelevä artikkeli on ilmestynyt elektronisena ennakkoversiona: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2664.2010.01942.x/abstract (Journal of Applied Ecology; maksullinen julkaisu)

Lisätietoja:

Yli-intendentti Juhani Terhivuo
Luonnontieteellinen keskusmuseo
puh. 09-191 28844, etunimi.sukunimi @ helsinki.fi

Yksikönjohtaja Aino Juslén
Luonnontieteellinen keskusmuseo
puh. 050-3109703, etunimi.sukunimi @ helsinki.fi

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset