Kolmas lintuatlas: http://atlas3.lintuatlas.fi/

Suomen pesimälinnuston kolmas kartoitus kertoo maamme linnuston voittajista ja häviäjistä. Tällä kertaa atlas julkaistaan sähköisenä kartastona, joka mahdollistaa tiedon nopean julkaisun ja monipuolisen käytön. Levinneisyyskartasto tarjoaa tärkeää tietoa erityisesti lintulajien uhanalaisuuden arviointiin.

Suuri vapaaehtoisten lintuharrastajien joukko keräsi atlaskartoituksen tiedot.

– Parhaalta kartoittajalta saatiin seurantajakson aikana lähes 30 000 havaintoa, hämmästelee atlastyötä johtava yli-intendentti Jari Valkama Luonnontieteellisestä keskusmuseosta. Suomesta on nyt kolmen lintuatlaksen sarja, joka on ainutlaatuista koko maailmassa. Aiemmat levinneisyyskartastot ovat peräisin 1970- ja 1980-luvuilta.

Suomen laajimmalle levinnyt lintulaji on edelleen pajulintu, joka pesi yhteensä 3771 ruudulla maamme kaikista 3858 ruudusta. Toisena on tuttuun tapaan punakylkirastas (3664), kolmantena västäräkki (3663). Neljänneksi nousee ehkä hieman yllättäen korppi (3543), joka on monelle tyystin tuntematon laji verrattuna vaikkapa sitä seuraavaan räkättirastaaseen (3542).

Sininen väri kartalla kertoo voittajista

Sähköisen kartaston vertailutyökalu mahdollistaa kaikkien kolmen atlaksen monipuolisen vertailun ja eri lajien kehityssuuntien seuraamisen. Mitä enemmän sinisiä pisteitä kartalla on, sitä voimakkaammin laji on runsastunut edellisiin kartoituksiin verrattuna. Punainen puolestaan kertoo vähenemisestä.

Runsastuneita lajeja ovat kansallislintumme laulujoutsenen lisäksi muun muassa helsinkiläisille tutuksi käynyt valkoposkihanhi ja ruisrääkkä, tuo Eino Leinon runojen ruislintu, joka saapuu keväällä maahamme kaakkoisten ilmavirtausten kannattelemana. Kurjen pesimäseudut ovat laajenneet, sepelkyyhky levittäytyy kohti pohjoista ja kaupungistuu kovaa vauhtia, sinitiaisen voittokulku on ollut suorastaan mykistävää.

Häviäjillä ei mene hyvin

Valitettavasti läheskään kaikilla lajeilla ei mene hyvin. Esimerkiksi riekko on kadonnut käytännössä Etelä-Suomesta kokonaan ja pohjoisestakin vähentynyt radikaalisti. Riekolle tärkeän elinympäristön, luonnontilaisten soiden väheneminen, on keskeinen syy taantuman taustalla. Tutkijat myös epäilevät, että ilmastonmuutoksen vähälumiset talvet ja valkoiset riekot eivät sovi yhteen. Muita häviäjiä ovat muun muassa suokukko, helmipöllö, keltavästäräkki, kivitasku ja surullisen kuuluisa peltosirkku, jonka kannan alamäki ei ole pysähtynyt.

Pesimälinnustostamme on tyystin katoamassa todella kaunis laji, kultasirkku. Uusimmassa kartoituksessa pesimähavainto on enää yhdessä ruudussa, aiemmin tätä meillä levinneisyysalueensa äärireunalla esiintyvää kultakurkkua pesi sentään vielä 25 ruudussa.

Riekko vaihtaa talveksi valkeaan höyhenpukuun (© Ville Heimala/LTKM)

Tutkimuksen tarpeisiin

Levinneisyyskarttojen käyttö tutkimuksen pohjana ei ole aivan ongelmatonta.

– Kartta ei kerro koko totuutta kannan vähenemisestä tai runsastumisesta, toteaa yli-intendentti Jari Valkama. Jos ruudussa on yksikin varma pesintä, niin laji esiintyy kyseisessä ruudussa, vaikka edellisessä kartoituksessa ruudussa olisi pesinyt kymmenkertainen määrä pareja.

Toisen ongelman muodostavat pikkunisäkkäiden perässä vaeltavat petolinnut. Esimerkiksi vuosi 2009 oli hyvä myyrävuosi Etelä- ja Keski-Suomessa, ja myyriä ravinnokseen pyytävät piekanat pesivät laajoilla alueilla, joilla uusia pesimähavaintoja ei tule kenties seuraavaan viiteenkymmeneen vuoteen.

– Siitä huolimatta pesimähavainto kummittelee kartalla jatkossakin, Valkama varoittaa.

Luonnollisesti aineistoon tulee muiltakin osin suhtautua kriittisesti, kuten kaikkeen tieteellisen tutkimuksen pohjana käytettävään lähdemateriaaliin.

Lintuatlaksen käyttövinkkejä

Lintuatlas on sähköinen kartasto, jossa havainnot maamme pesimälinnustosta esitetään 10x10 km2 ruuduilla, joita Suomeen mahtuu yhteensä 3858 kpl. Havaintoaineiston luotettavuutta voi arvioida ruutujen selvitysasteesta, joka on laskettu kaikille ruuduille.

Kolmannessa kartoituksessa erinomaisesti tai hyvin tunnettuja ruutuja on yhteensä 2244 ja ainoastaan 11 ruudusta ei ole lainkaan havaintoa. Nämä harvat poikkeukset sijaitsevat lähinnä Suomelle kuuluvilla merialueilla, joilla ei ole lainkaan saaria.

Pesimätodennäköisyyttä arvioidaan niin ikään myös indeksillä, joka kertoo, miten todennäköisesti tietty laji pesii tietyssä ruudussa. Jos lintukoiras vaikkapa laulaa tietyllä alueella tai vie pöntössä kerjääville poikasilleen ravintoa, niin indeksi saa eri arvon. Edellinen on mahdollinen pesintä ja jälkimmäinen varma pesintä.

Atlas sisältää lajikuvaukset niistä lajeista, jotka ovat pesineet kolmen Atlaskartoituksen aikana maassamme tai atlasten ulkopuolella vähintään kaksi kertaa.

Kolmanteen lintuatlakseen havainnot kerättiin pääsääntöisesti sähköisten järjestelmien, kuten havaintotietokanta Hatikan tai lintuharrastajien Tiiran kautta. Mukana on myös Luonnontieteellisen keskusmuseon muita aineistoja. Nyt julkaistavissa kartoissa uhanalaisten lajien pesimäpaikkoja ei ole turvallisuussyistä määritetty täsmällisesti.

Kolmannen lintuatlaksen aineisto (lajikohtaiset pesimisvarmuusindeksit ja -luokat kustakin ruudusta sekä ruutujen selvitysasteet) on rajattu atlaksen yhteistyökumppanien ja tutkijoiden käyttöön viideksi vuodeksi. Tämän jälkeen aineisto avataan laajempaan käyttöön. Ensimmäinen ja toinen atlas ovat jo kaikkien kiinnostuneiden saatavilla.

Jos haluat käyttää aineistoa, ota yhteyttä yli-intendentti Jari Valkamaan (etunimi.sukunimi@helsinki.fi)

Lisätietoja:

Yli-intendentti Jari Valkama
etunimi.sukunimi@helsinki.fi
puh. (09) 191 28849
Luonnontieteellinen keskusmuseo

Intendentti Aleksi Lehikoinen
etunimi.sukunimi@helsinki.fi
puh. (09) 191 28851
Luonnontieteellinen keskusmuseo

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset