Nykyiset ohjeet hakkuuaukeiden säästöpuista eivät riitä turvaamaan liito-oravan pesimäympäristöä. Tuore suomalaistutkimus osoittaa, että liito-oravien pesäpöntöt autioituvat lähes täysin hakkuun jälkeen.

Tuore suomalainen tutkimus osoittaa, että metsätalouden nykyiset ohjeet hakkuille jätettävistä puustoisista laikuista eivät turvaa liito-oravan pesintää alueella. Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen, Oulun yliopiston ja Turun yliopiston ekologien yhteistutkimus osoittaa, että liito-oravien asuttamat metsiköt ja pöntöt autioituvat lähes täydellisesti nykyisillä hakkuualueilla. Saman alueen vastaavissa hakkaamattomissa metsissä liito-oravakanta säilyi ennallaan.

Tutkimuksessa tarkasteltiin liito-oravalle sopivan metsän määrää ennen ja jälkeen hakkuiden. Hakkuiden seurauksena sopivan metsän pinta-ala oli pienentynyt noin puoleen 200 metrin säteellä liito-oravan pesäpaikasta ja sadan metrin säteellä keskimäärin kolmannekseen. Tutkimus on hyväksytty kansainvälisesti arvostettuun Biological Conservation -sarjaan.

- Lakisääteisissä luonnonsuojelutoimissa on päästy eteenpäin, mutta niiden vaikuttavuutta arvioidaan valitettavan harvoin, kertoo yli-intendentti Ilpo K. Hanski Luomuksesta.

- Tämä tutkimus on toteutettu useilla eri alueilla Pohjanmaalla, mutta metsänkäsittelyn ja liito-oravan elinympäristövaatimusten samankaltaisuuden vuoksi tulokset pätevät koko Suomessa, Hanski jatkaa.

Tutkijat toivovatkin, että nykyisiä hakkuuohjeita tarkistettaisiin uuden tutkimuksen tulosten perusteella.

- Me tutkijat pyrimme osallistumaan entistä aktiivisemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tällainen nykykäytäntöjä testaava tutkimus on omiaan avaamaan keskustelua, pohtii julkaisun päätekijä tohtorikoulutettava Andrea Santangeli Luomuksesta.

Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnin ja yksittäistutkimusten perusteella Suomen liito-oravakanta laskee edelleen. Tärkeimpänä syynä on sopivien pesimisalueiden väheneminen.

Euroopan unionin lainsäädäntö ohjaa luontodirektiiviin kuuluvien lajien suojelua. Suomen metsätalouden ohjeet vuodelta 2004 määräävät jättämään vähintään 0,03–0,07 hehtaaria liito-oravalle sopivaa lisääntymisympäristöä avohakkuille. Säästettyjen metsälaikkujen tulee olla yhteydessä suuremmalle metsäalueelle ekologisen käytävän kautta, jossa puut eivät ole kauempana toisistaan kuin niillä kasvavien puiden korkeus on.

Liito-orava tarvitsee pesimiseen täysi-ikäistä sekametsää. Lajin pesäkolot ovat useimmiten suurissa haavoissa ja kuusikko tarjoaa suojaa. Aikuiset elävät samoilla paikoilla. Koiraan reviiri on noin 60 hehtaarin kokoinen, kun naaras liikkuu ainoastaan kahdeksan hehtaarin alueella. Liito-orava käyttää myös pönttöjä pesimiseen, mikäli niitä on tarjolla sopivissa ympäristöissä.

Lisätietoja:
Yli-intendentti Ilpo K. Hanski
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
P. 09 191 28853
ilpo.hanski@helsinki.fi

Kuva liito-oravasta median käyttöön jutun uutisoinnin yhteydessä, kuvaaja Marko Schrader mainittava: www.luomus.fi/users/tiedotus/kuvia_medialle/Pteromys_volans_MarkoSchrader.JPG

Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS www.luomus.fi

Liito-orava on tavallista oravaa hieman pienempi ja sillä on nahkapoimut etu- ja takaraajojen välissä. Niiden avulla suurisilmäinen yöeläin voi siirtyä puusta toiseen liitämällä (© Marko Schrader)

 

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset