LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Rengaslöydöt

27.5.2019

Euroopan vanhin maakotka havaittiin tammikuun lopulla hyväkuntoisena Pohjois-Savossa. Paria kuukautta myöhemmin tämä yli 34-vuotias uroskotka löydettiin kuolleena Pyhännältä.

22.2.2019

Suomen vanhin maakotka on havaittu tammikuun lopulla Pohjois-Savossa. 34-vuotias kotka on todennäköisesti myös Euroopan vanhin yksilö, selviää rengastustoimiston kirjanpidosta. Rengastus on tärkeä osa lintujen tutkimusta ja suojelua. 

20.2.2019

Tuore tutkimus paljastaa, että lintujen kevätmuutto on aikaistunut huomattavasti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Euroopassa ja Kanadassa. Keskimääräinen lintu on aikaistanut kevätmuuttoaan noin viikon viidessä vuosikymmenessä, ja samalla muuttokauden kesto on pidentynyt.

9.3.2018

Viime vuonna rengastettiin ennätysmäärä lintuja. Huiman vaelluksen myötä urpiaisia rengastettiin enemmän kuin mitään lajia yhden vuoden aikana.

23.3.2016

Suomessa rengastettu kalatiira on havaittu helmikuussa 2016 Buenos Airesissa Argentiinassa – yli 13 000 kilometrin päässä synnyinseudultaan. Kyseessä on ensimmäinen Argentiinasta löydetty Suomessa rengastettu lintu.

Avainsanat::

Uutiset, Rengaslöydöt, Tiedote

15.10.2015

Turun saaristossa Jurmon lintuasemalla rengastettu merisirri on tavattu Norjan Huippuvuorilla Pohjoisella jäämerellä. Lintuharrastajat William Velmala ja Roni Väisänen rengastivat jouluna 2013 linnun, joka saa kunnian olla pohjoisin havainto Suomessa rengastetusta linnusta Helsingin yliopiston...

17.9.2015

Korkeasaaren villieläinsairaalassa on tutkittu harvinainen potilas, kimolepakko. Yksilö löytyi polttoainetankin päältä Helsingin Vuosaaresta keskellä päivää. Erikoisen löytöpaikan vuoksi lepakon epäiltiin loukkaantuneen, mutta sairaalassa se todettiin hyväkuntoiseksi ja rengastettiin ennen...

20.3.2014

Suomessa vuonna 1980 rengastetun kalatiiran rengas luettiin elävän yksilön jalasta maaliskuussa. Tiira kuittasi lajinsa ikäennätyksen kertaheitolla. Viime vuoden lokakuussa sai puolestaan maamme miljoonas talitiainen renkaan jalkaansa.