LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Tiedote

8.1.2016

Suomessa talvehtivien vesilintujen määrä on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien paljon nopeammin kuin pesimäkannanmuutosten perusteella voisi olettaa. Tuore tutkimus osoittaa tämän johtuvan todennäköisesti ilmaston lämpenemisen aiheuttamasta ankarien jäätalvien vähenemisestä.

Avainsanat::

Uutiset, Seurannat, Tiedote

22.12.2015

Tuore tutkimus paljastaa, että Suomen lintujen populaatiot eivät siirry yhtä nopeasti kuin ilmasto-olojen muutoksen perusteella voisi olettaa.

19.12.2015

Kun Kilpisjärvellä kesällä 2014 kevyen valopaikanninrepun selkäänsä saanut vesipääsky palasi kotilammelleen, paikantimen tiedot paljastivat sen lentäneen talveksi Kaspianmeren kautta Somalian rannikolle.

7.12.2015

Monien metsälintujen pesimäkannat ovat pienentyneet merkittävästi viimeisen 30 vuoden aikana Etelä- ja Keski-Suomessa. Lintujen väheneminen näkyy etenkin tarkastelujakson viimeisen 15 vuoden aikana. Tutkijat uskovat kannanmuutosten johtuvan todennäköisimmin sekä metsätaloudesta johtuvasta...

20.11.2015

Luomuksen uusi ja pysyvä näyttely vie kävijän miljardien vuosien aikamatkalle. Muutosta ilmassa on kertomus aikamme todennäköisesti tärkeimmästä kysymyksestä ja kunnianosoitus Luomuksessa ja muualla Helsingin yliopistossa tehtävälle ilmastonmuutoksen tutkimukselle.

12.11.2015

Ilmasto muuttuu nyt ja se muuttuu nopeasti. Kotimaiset lajimme linnuista kasveihin reagoivat, ja uusia tulokkaita saapuu nopeammin kuin vuosituhansiin. Muidenkin kuin tutkijoiden on syytä ymmärtää, että ilmastonmuutoksessa ei ole mitään jossiteltavaa, sanoo Luomuksen johtaja, professori Leif...

11.11.2015

Kanahaukan pesimismenestys paranee, jos sen reviirillä on enemmän vanhaa kuusimetsää ja vähemmän nuorta metsää, todetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisussa. Vanhat, kanahaukan elinympäristöksi sopivat kuusimetsät ovat kuitenkin vähentyneet...

21.10.2015

Uusi yhteiseurooppalainen tutkimus kertoo ilmastonmuutoksen vaikuttavan lintuihin. Poikkeuksellisen laaja aineisto koostuu yli 50 000 lintuharrastajan ympäri Eurooppaa keräämästä aineistosta lähes kahden vuosikymmenen ajalta. Osa lajeista näyttää hyötyvän lämpenevästä ilmastosta. Suomen ja muiden...

20.10.2015

Vuoden 2015 luontokuvat on ripustettu Luonnontieteelliseen museoon. Antti Leinosen voittajakuva hirven vasasta sekä 39 muuta palkittua kuvaa ovat marraskuun puoliväliin asti esillä museon kahvilassa, joka on auki ti, ke, pe, la ja su kello 10-16 ja to kello 10-19. Näyttelyyn voi siis tutustua ilman...

15.10.2015

Turun saaristossa Jurmon lintuasemalla rengastettu merisirri on tavattu Norjan Huippuvuorilla Pohjoisella jäämerellä. Lintuharrastajat William Velmala ja Roni Väisänen rengastivat jouluna 2013 linnun, joka saa kunnian olla pohjoisin havainto Suomessa rengastetusta linnusta Helsingin yliopiston...

Pages