LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Ajankohtaista

Ajankohtaista Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta:

Luomuksen blogi
Tiedotearkisto

Hyvästelemme Luonnontieteellisen museon parvekkeella kahvittelevat Kiran ja Raffen

8.8.2019

Luonnontieteellisen museon parvekkeella kahvittelevat kirahvit pakkaavat piknik-korinsa ja lähtevät ikuiseen kesään. Urheat pitkäkaulat ovat ilahduttaneet ohikulkijoita lähes kymmenen vuotta. Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja ne poistetaan museon parvekkeelta 12.8.2019.

Puron väki ja Metsän hallitsija ovat löytäneet tiensä Kumpulan puutarhaan

7.8.2019

Taiteilija Ville Heimalan Puron väkeä ja Metsän hallitsijan paluu -teoksissa yhdistyvät luonnontiede ja suomensukuisten kansojen mytologia. Teoksia ehtii ihailemaan Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa vielä syyskuun loppuun asti, jolloin puutarha sulkee ovensa talvikaudeksi.   

Avainsanat:

Uutiset, Kumpulan puutarha

Sieninäyttely Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa 15.–​16.9.

6.8.2019

Sienet sekaisin? Terästä sienituntemustasi Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneilla su–​ma 15.–​16.9. klo 11–​17.  Luomuksen ja Suomen Sieniseuran ry:n järjestämä tapahtuma on maksuton ja tapahtuman aikana kasvihuoneille on vapaa sisäänpääsy.

Avainsanat:

Kaisaniemen puutarha

Suomen luonnon päivä 31.8. Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa

5.8.2019

Elokuisena lauantaina 31.8. kutsumme sinut viettämään Suomen luonnon päivää. Päivän aikana Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan on avoimet ovet ja voit samalla tutustua Luomuksen geologisiin kokoelmiin. 

Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan kesäopastukset

8.7.2019

Rakastettu raparperi on meille kaikille tuttu, mutta mistä ja miten se on löytänyt tiensä meidän puutarhaan?  Lähde  oppaan johdolla nauttimaan kesäisestä Kumpulan kasvitieteellisestä puutarhasta ja pohtimaan Kumpulan kartanon ja kyökkikasvien historiaa la–su 17.–18.8. klo 12, 14 ja 16. 

Avainsanat:

Uutiset, Kumpulan puutarha

Maatuu uinuu henkii - ympäristö- ja mediateos ensiesityksessä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

5.7.2019

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä 1.7.–30.8.2019 ensiesityksensä saava ympäristö- ja mediataideteos koostuu viidestä käsin muotoillusta lasisesta mittauskammiosta, maaperästä, valikoiduista kasveista ja omasta aurinkovoimalastaan.

Luomuksen johtaja taksonomisten kokoelmien yhteistyöjärjestön puheenjohtajaksi

11.6.2019

Leif Schulman on nimitetty CETAFin johtoryhmän puheenjohtajaksi.

Avainsanat:

Uutiset

Ikäennätyskotka löydetty kuolleena

27.5.2019

Euroopan vanhin maakotka havaittiin tammikuun lopulla hyväkuntoisena Pohjois-Savossa. Paria kuukautta myöhemmin tämä yli 34-vuotias uroskotka löydettiin kuolleena Pyhännältä.

Karhunkääpä koitui Kaisaniemen vanhimman puun kohtaloksi

24.5.2019

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vanhus, kasvihuoneiden ja kasvimuseon välissä sijaitseva siperianlehtikuusi Larix sibirica on kaadettu karhunkäävän aiheuttaman lahon vuoksi. Puu oli kaatohetkellä noin 230-vuotias, eli se on kasvanut Kaisaniemessä jo ennen puutarhan perustamista (1829-1833).

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha 10 vuotta

22.5.2019

Tervetuloa juhlistamaan Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan ensimmäistä vuosikymmentä yleisölle avoimena puutarhana ti–su 11.–16.6.! Lähde oppaan johdolla kasvimatkalle, kurkkaa geologisiin kokoelmiin, nauti kahvilan tarjoiluista ja palaa kotiin kera Kumpulan tammen. Helsinki-päivänä 12.6.

Avainsanat:

Kumpulan puutarha, Opastus

Pages