LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Luonnon seuranta

7.9.2017

Tuoreen tutkimuksen mukaan 235 Suomessa pesivästä lintulajista 87 lajin levinneisyysalue on laajentunut ja 82 lajin pienentynyt. 66 lajilla ei havaittu merkitseviä muutoksia levinneisyysalueessa. Ilmaston lämmetessä lajimäärän on ennustettu kasvavan Pohjois-Euroopassa, kun eteläisiä lajeja...

31.8.2017

Suomesta tunnetaan 480 kirvalajia. Uusi, kaikille avoin julkaisu esittelee näistä sammalilla ja havupuilla elävät lajit. Avoin julkaiseminen on keskeistä eliölajien määritystyössä, sillä oppaista on hyötyä harrastajille, joista puolestaan on hyötyä tieteellisten aineistojen keräämisessä.

28.6.2017

Metsissä pesivät haukat ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet. Petolintuasiantuntijoiden ja Suomen metsäkeskuksen laatimat uudet ohjeet auttavat turvaamaan haukkojen pesintää talousmetsissä. Ohjeet on tarkoitettu metsäammattilaisille ja metsänomistajille. Ne on luotu Luonnontieteellisen...

30.3.2017

Tuore tutkimus osoittaa, että talviset sääolot yhdistettynä pesimäympäristön laatuun vaikuttavat Suomessa pesivien vesilintujen parimääriin.

29.1.2017

Kosteikkojen laadun heikkeneminen on johtanut monien vesilintukantojen vähenemiseen, jopa Suomessa – tuhansien järvien maassa. Tuore tutkimus paljastaa kosteikkojen umpeenkasvua vähentävien toimien olevan paljon toivottu apu harvinaistuville vesilinnuille.

7.1.2017

Eteläisiä laululintuja on havaittu tämän kevään laskennoissa normaalia vähemmän ja pohjoisia lajeja hieman runsaammin aiempiin vuosiin verrattuna.

9.11.2016

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa lintuharrastajien havainnot vahvistivat, että 26 yleistä suomalaista lintulajia on aikaistanut pesintänsä aloittamista viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana.

9.11.2016

Tuore suomalainen tutkimus osoittaa, että muutokset lintuyhteisöissä ovat yhtä nopeita luonnonsuojelualueiden sisällä kuin niiden ulkopuolella.

27.10.2016

Tuore kansainvälinen tutkimus osoittaa, että ihmisen aiheuttamat muutokset elinympäristöissä – ilmastonmuutos mukaan lukien – vaikuttavat talvehtivien lintujen kantoihin. Suomen aineiston ovat keränneet vapaaehtoiset laskijat, talvilintujen laskentakausi käynnistyy jälleen 1. marraskuuta

25.8.2016

Kansainvälinen tutkimus paljastaa, että Euroopan Unionin lintudirektiivin perusteella suojellut alueet ja maatalouden ympäristötuet edistävät linnustonsuojelua.

Pages