Markku Oinonen, dosentti, laboratorionjohtaja

Ilmakehään iskeytyvät kosmiset säteet osuvat ilmassa oleviin hiukkasiin (atomeihin, molekyyleihin) ja aiheuttavat ilmakehän typen muuntumisen radiohiileksi (¹⁴C). Osana ilmakehän hiilidioksidia (CO₂) radiohiili päätyy yhteyttämisen kautta kasveihin, ravintoketjun kautta eläimiin ja ihmisiin ja hiilen kierron kautta koko ympäristöön. Oletetaan, että lopulta eliöihin päätyy niiden kuolinhetkeä vastaava ilmakehän radiohiilipitoisuus.

Kun eliö kuolee, hiilenvaihto ympäristön kanssa loppuu. Kun radiohiiltä ei enää vaihdu ympäristön kanssa on radioaktiivinen hajoaminen ainoa tapa, jolla radiohiilen määrä muuttuu. 5730 vuoden (¹⁴C:n puoliintumisaika) kuluttua määrästä on vain puolet jäljellä. Radiohiilipitoisuus voidaan mitata jopa noin 50000 vuoden ikäisistä näytteistä.

Löytyneen näytteen radiohiilipitoisuus voidaan mitata huolellisen käsittelyketjun jälkeen laboratoriossa. Näytteen pitoisuutta verrataan vuoden 1950 standardinäytteen radiohiilipitoisuuteen. Arvojen suhteen ja puoliintumisajan perusteella määritetään radiohiili-ikä vuodesta 1950 taaksepäin laskien yksikössä before present (BP). Koska ilmakehän radiohiilipitoisuus on aikojen kuluessa vaihdellut, vuoden 1950 radiohiilipitoisuus ei kuvaa täysin menneisyyden arvoa, vaan radiohiili-iät korjataan vastaamaan kalenterivuosia erityisen kalibraatiokäyrän avulla.

Radiohiilipitoisuus mitataan useimmin joko nestetuikelaskennalla tai kiihdytinmassaspektrometrisesti (Accelerator Mass Spectrometry - AMS). Luomuksen Ajoituslaboratorio käyttää yksinomaan kiihdytinmassaspektrometriaa, sillä se on tarkin käytössä olevista menetelmistä.