Suomessa lepakoiden elämää säätelevät vuodenajat. Osa lajeista talvehtii Suomessa, osa muuttaa lauhkeammille alueille horrostamaan, luultavasti jopa Etelä-Eurooppaan saakka. Myös lämpötilanvaihtelut eri vuosina vaikuttavat lepakoiden menestymiseen. Kylminä kesinä lisääntyminen viivästyy, koska naaraat joutuvat oleilemaan paljon päiväpiiloissa ja vaipuvat ravinnonpuutteessa jopa kevyeen horrokseen säästääkseen energiaa. Ilmaston muuttuessa leudot talvet ja korkeammat lämpötilat voivat houkutella uusia eteläisiä lajeja maahamme.

Elämää lastentarhoissa

Kesän koittaessa naaraslepakot kerääntyvät yhteen. Ne synnyttävät juhannuksen tienoilla pääsääntöisesti yhden poikasen. Kaksosraskaudet ovat harvinaisia. Lisääntymisyhdyskunta on suojaisessa paikassa: isohkossa puun kolossa, hylätyssä rakennuksessa tai jopa asuintalon ullakolla. Pian synnytyksen jälkeen emojen on jätettävä poikasensa yöksi lastentarhaan, toisten poikasten joukkoon. Naaraiden on saalistettava paljon hyönteisiä pystyäkseen imettämään jälkikasvuaan. Nuoret nousevat omille siivilleen muutaman viikon ikäisinä ja itsenäistyvät viimeistään kahden kuukauden kuluttua syntymästään.

Elo-syyskuussa lepakoilla on kiire lihoa talvikuntoon. Poikasista parhaiten selviävät aikaisin syntyneet lepakot, joiden kolonia on hyvien metsästysmaiden läheisyydessä. Lepakot parittelevat syksyllä ennen talvihorrokseen vaipumista tai talven aikana. Parittelun jälkeen naaras säilöö siittiöitä ruumiissaan kuukausien ajan, ja viivästynyt hedelmöitys tapahtuu vasta keväällä talvihorroksen jälkeen.

Kriittinen talvehtiminen

Syksyn tullen lepakoiden täytyy löytää hyvä talvehtimispaikka. Edellisvuonna sopivaksi havaittu paikka kelpaa monille lepakoille seuraavanakin vuonna. Niinpä perunakellarin uumenissa roikkuva nahkamytty voi olla vuodesta toiseen sama yksilö. Parhaimmillaan lepakko voi elää jopa 15–20 vuoden ikäiseksi. Hyviä talvehtimispiiloja ovat paikat, joissa lämpötila pysyy muutaman asteen nollan yläpuolella ja kosteutta on riittävästi. Vetoiset tilat eivät lepakoille kelpaa, mutta pienelläkin rasvakerroksella voi sinnitellä talven halki, jos olosuhteet ovat sopivat.

Talvehtiva lepakko vaikuttaa kuolleelta, mutta vain näennäisesti: sen elintoiminnot ovat erittäin hitaita, joten energiaa kuluu vähän. Horrostavan lepakon lämpötila seurailee ympäristön lämpötilaa ja laskee sen mukana 2–3 asteeseen. Talven aikana eläin kuitenkin heräilee joitain kertoja ja voi tuolloin syödä tai paritella. Vaara uhkaa kuitenkin, jos horrostavaa lepakkoa häiritään. Ruumiinlämmön kohottaminen normaalilämpöön polttaa rasvaa kymmeniä kertoja nopeammin kuin hidastuneet elintoiminnot, joten turhaa heräämistä on vältettävä. Rasvavaraston ehtyminen ennen kesää johtaa lepakon kuolemaan.