Ohjeessa on ensin uusien vakiolinjojen esittely ja sitten perinteiset linjalaskentaohjeet, joita vakiolinjojen laskija myös tarvitsee.

• Liite: Metsätyyppien määrittäminen

Vakiolinjojen laskenta alkoi 2006

Vakiolinjojen laskenta käynnistyi osana Suomen kolmatta lintuatlasta. Linjojen verkosto kattaa 25 kilometrin välein koko Suomen ja tuottaa edustavan näytteen maamme linnustosta. Vakiolinjat voivat kuulua jokaisen hyvän lajintuntemuksen omaavan lintuharrastajan ohjelmaan, koska:

1.Vakiolinjat on valmiiksi piirretty kartalle

Voit joko kopioida mieleisesi linjan kartan verkosta tai pyytää sen postilähetyksenä linnustonseurannasta. Linjan kulkukelpoisuus on tutkittu ja biotoopit määritetty atlasvuosina tehdyissä laskennoissa.

2. Laskentakäytäntö joustaa!

Linjaa ei tarvitse laskea joka vuosi, ja sen laskija voi vaihtua.

3. Vakiolinjat ovat tärkeitä paikallisyhdistyksille!

Linjojen avulla kertyvät tiedot eri lintulajien lukumääristä, tiheyksistä ja kantojen vuosivaihtelusta. Aineistosta saadaan pesimälajien kannanarviot valtakunnallisesti ja kunkin lintutieteellisen paikallisyhdistyksen alueelle.

4. Vakiolinjat edistävät luonnonsuojelua ja ympäristönseurantaa

Linjojen avulla seurataan lajien kannankehitystä, mahdollista uhanalaistumista ja suojelualueiden lintukantojen kehitystä suhteessa normaalissa talouskäytössä oleviin ympäristöihin.

5. Vakiolinjat ovat osa kansainvälistä linnustonseurantaa ja pohjoismaista yhteistyötä

Suomen linjojen tulokset ovat mukana koko Euroopan linnuston tilaa mittaavissa indikaattoreissa. Suuri osa pohjoisten ja itäisten lajien seuranta-aineistosta saadaan Suomen ja Ruotsin vakiolinjoilta.

Kunkin vakiolinjan aineisto on linnustonseurannan kannalta sitä arvokkaampi mitä useammin linja on laskettu! Jotta syrjäseutujenkin linjat tulisivat lasketuiksi, toivotaan monen ottavan ohjelmaansa linjan kesämatkojen varrelta.

Vakiolinjoilla on hankalatkin puolensa:

• Osa linjoista on syrjäseuduilla, joten niillä käymisestä aiheutuu kuluja. Myös GPS-paikannin, joka helpottaa suuresti kulkureitillä pysymistä, maksaa. Kysy linnustonseurannasta matkakorvauksista ja paikantimen lainaamisesta, jos saatat laskea enemmän kuin kaksi linjaa.
• Metsien nykyinen käsittely on paikoin synnyttänyt vaikeakulkuisia nuoria talousmetsiä.
   

Vakiolinjaverkosto

Laskentapaikat kattavat Suomen 566 linjan verkostona. Kunkin linjan pituus on 6 km ja ne ovat yleensä 25 kilometrin päässä toisistaan (kuva 1). Joitakin laskentapaikkoja on siirretty ison vesiesteen vuoksi. Lisäksi on perustettu muutamia ylimääräisiä vakiolinjoja (no. 5 ja 34) täydentämään taajamien osuutta aineistossa. Viljelysaukeille sattuneita linjoja on korjattu kulkukelpoisiksi. Vakiolinjojen karttoja voi tarkastella täällä: reittiluettelo.

Lähetä linnustonseurannalle viesti linjasta, jonka haluat varata seuraavaksi kesäksi.

Vakiolinjalla eteneminen

Useimmat vakiolinjat kulkevat pitkin yhtenäiskoordinaatiston kahden kilometriruudun reunaviivoja. Linja lasketaan tavallisesti aloittaen koillisnurkasta ja kiertäen myötäpäivään, jotta auringon nousun aikaan ei tarvitse kulkea vastavaloon. Tästä on poikettu käytännön syistä, erityisesti jotta lähtöpiste löytyisi helposti ja sinne käveltävä matka lyhenisi. Lähtöpiste ja kulkusuuntanuoli on merkitty linjan kartalle. Laskenta tulee toistaa samalla tavoin, jotta eri vuosien tulokset ovat vertailukelpoisia. Lähtöpiste ilmoitetaan myös tuloslomakkeella metreinä vakiolinjan koillisnurkasta myötäpäivään luettuna (kuva 2).

Laskennassa edetään mahdollisimman tarkoin kartalla annettua reittiä pitkin. Jos linjalle on rakennettu uusi este, reitiltä poikkeaminen merkitään kartalle, jotta laskenta voidaan myöhemmin toistaa samalla tavoin. Pieni este kierretään keskeyttäen laskenta, kun etsitään esim. valtaojan ylityspaikka ja jatketaan laskentaa ojan vastakkaiselta rannalta. Jos linjalla on iso este, joka on pakko kiertää (uusi pelto, piha, jne.), linjan uusi kulku piirretään kartalle ja jatketaan laskemista siten, että 50 m leveä pääsarka on 25 m uuden kulkulinjan kumminkin puolin ja apusarka on sen ulkopuolella. Jos kierrettäessä joudutaan menemään yli 200 metrin päähän alkuperäisestä linjasta, laskenta keskeytetään, mutta sitä jatketaan taas kun on tultu alle 200 metrin etäisyydelle alkuperäisestä reitistä. Uudet esteet numeroidaan kartalle ja niiden yhteismäärä kirjataan tuloksiin. Kierrot voivat muuttaa linjan kokonaispituutta.
Muutama vakiolinja kulkee luonnonpuistossa tai rajavyöhykkeellä. Linnustonseuranta avustaa kulkuluvan hankkimisessa laskijalle.

 

Linjalaskennan perusohjeet

1. Tausta ja tavoitteet

Pesimälinnuston linjalaskentojen tavoitteena on selvittää lajien parimäärät, tiheydet sekä vuotuiset ja pitkäaikaiset kannanmuutokset eri ympäristöissä ja eri osissa Suomea. Laskennoilla on nopeasti saatavissa edustava kuva seudun linnustosta. Suomessa on laskettu noin 10 000 linjaa viime 70 vuoden aikana. Minkään muun maan linnustosta ei ole kerätty vastaavaa pitkäaikaista kvantitatiivista tietopohjaa.

Jos tavoitteena on pelkästään kartuttaa linnuston vuotuisseurannan tietoja, laskennan voi tehdä kerran vuodessa yksinkertaistetusti jakaen linnut 50 m leveälle pääsaralle ja sen ulkopuoliselle apusaralle, mutta jättäen biotoopit luokittelematta. Sama käytäntö voi sopia aloittelevalle laskijalle, jotta linnut tulisivat kunnolla havainnoiduiksi. Kyseinen laskenta vastaa pistelaskentareittiä, jossa linnut kirjataan myös pisteiden välitaipaleilla. Lintuaineistoa kertyy laskenta-aamua kohden runsaammin kuin pistelaskennassa, mutta parihavainnot jäävät yhdistämättä lajien pesimäympäristöihin.

Vaativammassa versiossa luokitellaan myös pääsaran biotoopit. Luokittelemisen oppii käytännössä nopeasti. Biotooppitiedoista selviää mm. kunkin lintulajin runsaus ja kannanvaihtelut eri maastotyypeissä ja ihmisen aiheuttamien ympäristönmuutosten vaikutukset linnuston koostumukseen. – Huomaa, että vakiolinjaa varten saat linnustonseurannasta maastolomakkeen, jolla biotoopit on valmiiksi merkitty, joten laskennassa tarvitsee kirjata vain biotooppien muutokset.

Linjalaskentaa voi myös soveltaa, jos tarkoituksena on selvittää pesimälajien tiheydet ja vuosivaihtelu tietyssä laaja-alaisessa biotoopissa, eikä käytettävissä oleva aika riitä esim. kartoitusmenetelmän käyttöön.

2. Ajantarve, apuvälineet ja valmistelut

Laskentaan ei ole syytä lähteä ilman hyvää pesimälinnuston lajintuntemusta, mukaan lukien laulu- ja varoitusäänet. Yhden linjan laskemiseen kuluu maastossa 4–5 aamutuntia. Laskennassa tarvitaan maastolomakkeita (kirjoitusalusta suotava) ja kynä sekä kiikari.

Linja merkitään peruskartalle (1:20 000) 100 m:n jakoväleillä, jotka helpottavat linjalla pysymistä ja tulosten tarkkaa kirjaamista. Jos linja aiotaan toistaa peräkkäisinä vuosina, eikä GPS-paikanninta ole käytettävissä, voi linjan merkitä maastoon esim. muovinauhoin. Suunnistamiseen tarvitaan silloin kompassia. Jos linjasta on käytettävissä laadukas ilmakuva, josta aukeahkoilla mailla erottuvat yksittäiset puutkin, on linjalla pysyminen ja biotooppien luokittelu erityisen helppoa.

GPS-paikannin on kätevä apuväline linjalaskennassa. Jo kohtuuhintainen paikannin on kompassia parempi, eikä askelpareja tarvitse enää laskea. Laitteeseen syötetään linjan alkupiste, kääntöpisteet ja loppupiste. Paikannin mittaa matkan ja pitää laskijan kulkulinjalla ilmoittamalla kurssipoikkeaman eli montako metriä sivussa kulloinkin ollaan kahden kääntöpisteen välisestä suorasta. (Kompassi on kuitenkin syytä olla mukana sen varalta, että paikannin menee rikki tai sen paristot hyytyvät.)

Valmiiksi koottuja maastolomakkeita on saatavissa Linnustonseurannasta. Pyydä tai tulosta itse vakiolinjan maastolomake, sillä lomakkeelle on siirretty linjalla viimeksi käytetty biotooppijako. Ei-vakiolinjoja varten lomakkeita voi tulostaa itse Linnustonseurannan sivuilta tai pyytää lähettämään.

Vakiolinjojen biotoopit on määritetty ainakin kertaalleen, mutta mahdollisiin muutoksiin pyydetään kiinnittämään huomiota joka laskennassa. Jos biotooppijako ei ole tuttu, kannattaa ennen linjalaskennan aloittamista tavallisilla linturetkillä harjoitella metsätyyppien ja puuston keskikorkeuden arvioimista, niin että määritykset alkavat sujua rutiininomaisesti. Aloittelevan laskijan olisi hyvä ensin kulkea uusi vakiolinja merkiten biotoopit maastolomakkeelle ja selvittäen mahdolliset kulkuesteet – se helpottaa ja nopeuttaa myöhemmin tehtävää laskentaa. Metsätyyppi kertoo metsän ravinteisuuden ja puuston keskikorkeus iän – kummallakin on suuri vaikutus pesimälinnuston koostumukseen ja tiheyteen (metsätyyppien määrittämisohje on liitteenä; jos tunnet metsäammattilaisen, hän voi nopeasti neuvoa maastossa, kuinka metsätyypit karkeasti määritetään). Puuston korkeuden arviointia voi opetella "kääntämällä" kynän tai tikun avulla tähystäen yksittäisiä puita vaakatasoon askelparein mitattavaksi. Seuraavalla yksinkertaisella menetelmällä saa puun pituuden sangen tarkasti aurinkoisella säällä: jaetaan puun varjon pituus metrin pituisen kepin varjon pituudella. Metsän latvuskerroksen keskikorkeudelle riittää 5 m:n tarkkuus (5, 10, 15 m jne.), mutta harjaantunut laskija voi esittää tarkemmankin arvion.

3. Kulkureitin valinta (ei koske vakiolinjoja)

Linja suunnitellaan etukäteen kartan ja maastokokemuksen avulla siten, että eri ympäristötyyppejä – metsiä, soita, peltoja jne. – osuu sen varrelle samassa suhteessa kuin niitä seudulla esiintyy. Jos tarvitset kartan linjan suunnittelua varten, niin riittävän ison saat tulostetuksi Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta yksityistä käyttöä varten mistäpäin tahansa Suomea: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/

Laskentaa ei saa yhdistää esim. pönttöjen tarkistukseen, koska aineistoon tulee muuten ylimäärä kololintuja. Yleisimmin on valittu suorakaiteen muotoinen linja, jonka sivut ovat 1–2 km:n pituisia. Suositus on, että uudet linjat lasketaan kiertäen myötäpäivään. On syytä tarkistaa, ettei linja painotu helppokulkuisiin elinympäristöihin esim. soiden ja ryteikköjen kustannuksella. Polkujen mutkat on oikaistava linjaa laskettaessa. – Viimemainittua ohjetta ei ole kuitenkaan tarvitse noudattaa linjoilla, jotka on tarkoitus toistaa vuodesta toiseen. Etenkin rehevien seutujen tehohoidetut metsät voivat alla hankalakulkuisia aurausten ja aamulla kosteiden taimitiheikköjen sekä vattupensaikkojen vuoksi. Kun reitti noudattaa pääosin polkuja, sujuu lintujen havainnointi paremmin ja suunnistaminenkin helpottuu.

4. Laskentakausi

Laskenta tehdään kerran pesimäkauden aikana sitten kun myöhäisimmät runsaat paluumuuttajat harmaasieppo ja lehtokerttu ovat jo yleistyneet (myös kaupunkien tervapääskyjen paluu ilmoittaa linjalaskentakauden alkaneen), mutta lintujen lauluaktiivisuus ei ole vielä ehtinyt selvästi laskea. Paras laskentakausi näyttää olevan Etelä- ja Keski-Suomessa 1.–15.6., pohjoisimmassa Suomessa 10.–30.6. ja tunturialueilla 15.6.–5.7. Aikaisina kesinä kauden mahdollisista aikaistuksista tiedotetaan erikseen.

5. Vuorokaudenaika

Laskenta tehdään klo 3.00–9.00 kaikkialla Suomessa, pohjoisessa ja itäisimmässä Suomessa voi aloittaa aikaisemmin kuin lännessä (aurinko nousee 15. kesäkuuta 30 min varhaisemmin Ilomantsissa kuin Vaasassa). Hyvin kylmän yön jälkeen laskennan alkua kannattaa lykätä, ei kuitenkaan niin, että lopettamisaika liukuisi yli klo 10:n. Kovalla helteellä aamun lauluaika voi etenkin laskentakauden loppupuolella jäädä lyhyeksi, joten laskenta tulisi aloittaa ja lopettaa noin tuntia varhaisemmin kuin normaalisti.

6. Laskentasää

Laskenta tehdään poutasäällä. Tuulisina, sateisina tai kylminä aamuina laskennasta on luovuttava. Erityisesti kohtalaista kovempi tuuli haittaa laskentaa heikentämällä lintujen laulun kuuluvuutta.

7. Laskenta maastossa

Laskennassa edetään karttaa ja GPS-laitetta tai kompassia käyttäen hidasta kävelyvauhtia. Jos käytettävissä on hyvä kartta, askelparimittausta tarvitaan kompassisuunnistuksen ohessa tavallisesti vain peitteisessä maastossa, jossa ei ole selviä kiintopisteitä (Suunnistajan tulee ottaa huomioon kartalle merkitty neulaluvunkorjaus, jotta ei ajautuisi syrjään linjalta. Jos korjaus on positiivinen, se lisätään kompassin antamaan suuntaan; negatiivinen korjaus vuorostaan vähennetään kompassin antamasta suunnasta). Kuuntelemaan ja muistiinpanoja kirjaamaan pysähdellään tiuhaan (vähintään 50 metrin välein). Vauhdin nopeutuessa lintuja havaitaan huonosti ja hyvin hitaasti kuljettaessa taas vaara laskea samat linnut kahdesti kasvaa. Kilometrin matkaan kuluu keskimäärin 45 min; vähälintuisessa ja helpossa maastossa 30 min (ei edetä sitä nopeammin) ja vaikeakulkuisessa tai runsaslintuisessa ympäristössä jopa 60 min. Voimakkaasti hätäilevän linnun kohdalle ei pidä pysähtyä, koska se vetää ylimäärän lähistön pareja pääsaralle. Häirinnän vähentämiseksi laskenta on syytä tehdä yksin.

Linnut kirjataan havainnoijan edestä ja sivuilta mutta ei takaviistosta ja takaa, koska näin vähennetään vaaraa laskea sama lintu useasti. Linjaa päätettäessä lintuja ei lasketa edempää kuin päätepisteen tasalta. Jos linjalla on jyrkkiä käännöksiä, suhtaudutaan uuteen suuntaan aina ikään kuin uuteen linjaan, ts. sekä loppuva että alkava linjan pätkä menevät toiselta sivultaan päällekkäin (siellä olevat linnut lasketaan kahdesti), kun taas toisella sivulla jää tietty sektori laskennan ulkopuolelle. Aukeilla mailla ei erityisesti kiikaroida paljaan silmän ulottumattomissa olevia lintuja.

Linjalaskennoissa lasketaan kaikki lintulajit (ennen kesää 2006 sovelletuissa ohjeissa vesi- ja lokkilintuja ei otettu huomioon). Lajilleen määrittämättömät käpylinnut merkitään LOXSP. (perässä piste).

Parit jaetaan maastossa kahteen sarkaan: 1) alle 25 m:n päässä kulkulinjasta eli siis 50 m:n levyisellä pääsaralla ja 2) kaikki sen ulkopuolella apusaralla havaitut. Pääsarka ja apusarka yhdessä muodostavat tutkimussaran. Linnun paikaksi kulkulinjaan nähden katsotaan ehdottomasti se paikka, missä lintu oli, kun se ensimmäisen kerran havaittiin. Lentäväkin lintu voidaan lukea pääsaralle, esim. laululennossa oleva kiuru, joka havaitaan ensi kerran pääsaran yllä, tai edestäpäin pääsarkaa pitkin lentävä yksilö. Selvästi pääsaran poikki lentävät yksilöt luetaan apusaran parimääriin, vaikka ne havaittiinkin ensi kerran pääsaran yltä.

Etäisyyden arviointi on jokaiselle linjalaskijalle aluksi vaikeaa. Yleinen taipumus on arvioida etäi-syydet liian lyhyiksi ja näin saada pääsaralle liian suuret parimäärät, mutta päinvastoinkin voi käydä. On siis syytä mitata askelparinsa todellinen pituus eri maastoissa ja sitten tarkistaa tarpeeksi monta etäisyyttä laulaviin lintuihin oppiakseen välimatkan arviointirutiinin. Kokeneenkin linjalaskijan tulee kunkin laskentakauden alussa tarkistaa pääsaran leveyden arviointikykynsä erilaisissa maastoissa ja mitata epäselvissä tapauksissa etäisyyksiä lintuihin.

Tavallisissa suomalaisissa maastoissa 15–25 % havainnoista kertyy pääsaralta. Pääsaran osuus voi laskea lähelle 5 % harvalintuisilla alueilla kuten Metsä-Lapin karuissa osissa. Siellä laulajat havaitaan keskimäärin kaukaa. Poikkeuksellisen rehevillä alueilla Etelä-Suomessa pääsaran osuus voi toisaalta nousta jopa lähelle 40 %, koska lähellä laulavien lintujen suuri määrä (hälyvaikutus) estää kaukohavaintojen tekoa. Jos laskijan pääsarkaprosentti jatkuvasti poikkeaa keskimääräisarvoista, on hänen syytä tarkistaa havainnointitapaansa. Seuraavassa esimerkkejä keskimääräisistä pääsarkaprosenteista 781 vakiolinjalaskennassa v. 2006–2010 (Pohjois-Suomi = Oulun ja Lapin läänit):

	Etelä-Suomi %	Pohjois-Suomi %
Kaikki maalinnut	21,6	16,1
Harmaasieppo	43,9	36,1
Pensastasku	33,9	19,1
Niittykirvinen	28,1	21,8
Järripeippo	22,9	13,9
Peippo	21,7	16,6
Pajulintu	19,9	14,7
Liro	12,5	13,1
Kuovi	6,5	7,1
Käki	2,1	2,6

Laskentatulosten vertailukelpoisuus. Laskettuasi vakiolinjan voit testata tulostesi vertailukelpoisuuden oheisesta kuvasta pohjoiskoordinaatin, parihavaintomäärän per kilometri ja pääsarkaprosentin (pääsarkahavaintojen osuus kaikista havainnoista) avulla. Jos linja sattuu kahden katkoviivan rajaaman alueen sisälle, on laskentatulos normaali. Muutoin näin pieni tai näin suuri havaintomäärä (tai pääsarkaprosentti) saadaan 2–3 prosentissa laskennoista.

Jos sait normaalia vähemmän lintuja tuloksiisi ja pääsarkaprosenttisi on korkea, kannattaa ensin pohtia, oliko sää hyvä (etenkään tuuli ei selvästi haitannut havainnointia), jatkuiko lintujen laulukausi vielä, olivatko laskentatunnit sopivan varhaisia ja kulkunopeus tarpeeksi hidas. Jos aloitat vaikkapa vasta klo 5 ja biotooppien ja lintujen rekisteröinnin opetteluun kuluu paljon aikaa, linjan loppuosa tulee lasketuksi vasta aamupäivällä, jolloin lintujen paras lauluaika on jo ohi. Linjan kokonaishavaintomäärä jää silloin helposti alhaiseksi, mutta pääsarkaprosentti nousee korkeaksi, kun suuri osa havainnoista kertyy lähellä kulkulinjaa nähdyistä tai varoittelevista linnuista.

Pienehkö havaintomäärä ja korkea pääsarkaprosentti voivat myös kertoa siitä, että sinun kannattaisi harjoitella kokeneen laskijan kanssa yleisten lajien kaukana laulavien koiraiden erottamista toisistaan – sen oppii nopeasti.

Todelliset poikkeavan vähäiset lintumäärät ovat mahdollisia Lapissa, missä jotkut vakiolinjat kulkevat karussa hakatussa metsässä tai tunturien lakimaastossa. Poikkeavan suuret lintumäärät ovat mahdollisia rehevillä ja monipuolisilla seuduilla Etelä-Suomessa, etenkin jos linjalle vielä sattuu runsaslintuisia kosteikkoja.

Muistiinpanot tehdään maastolomakkeelle. Yhdelle lomakkeelle mahtuvat puolen kilometrin muistiinpanot; kilometrin alku- ja loppupuoliskoille on siis eri sivut.

Pääsaran biotoopeista selvitetään ympäristötyyppien määrät eri puolilla maatamme ja lajien jakautuminen niille. Biotooppikoodin loppuun merkitään arvio puuston korkeusluokasta tai aukeilla mailla pääsaralle sattuvan koko aukean kokoluokasta. Sekä metsän iällä että aukean koolla on suuri vaikutus pesimälinnuston koostumukseen. Vaikka biotoopin määrittely voi aluksi tuntua monimutkaiselta, sen oppii nopeasti (tärkeimmät koodit kannattaa opetella etukäteen, jotta merkintöjen mietiskely ei viivytä laskentaa). On syytä välttää kovin pienipiirteistä biotooppijakoa; niinpä biotoopin alkumetrille suositellaan 50 m:n tarkkuutta. Suurempaa tarkkuutta voi käyttää esim. ilmoittaessaan karun mäntykankaan keskellä olevan kapean lehtojuotin, josta tilastoitu lintumäärä on suuri ympäristöön verrattuna.

Jos pääsaralla on selvästi kahta biotooppia, piirretään niiden jakauma maastolomakkeen biotooppisarakkeeseen. Kun tällaista biotooppitietoa tallennetaan, menetellään seuraavan esimerkin mukaisesti. Linja kulkee 200 metriä avohakkuun reunassa siten, että noin 1/4 pääsaran alasta on metsää ja 3/4 hakkuuta. Tällöin lomakkeelle merkitään 50 m:n pääsarkataival metsää (johon viedään pääsaran metsälinnut) ja 150 m hakkuuta (johon kirjataan pääsaran avomaalinnut).

Lajeja koodattaessa 20 runsasta lajia voidaan ilmoittaa kahden kirjaimen lyhenteillä (sivu 3E). Noin puolet kaikista havainnoista kertyy näistä lajeista. Muille lajeille voi lomakkeella 3D käyttää haluamiaan lyhenteitä kunhan ne ovat yksiselitteiset. Teethän muistiinpanot selkeästi, jotta muutkin saavat selvää maastolomakkeistasi!

Havaintojen laatumerkinnät ovat tärkeitä mm. selvitettäessä lajien havaittavuuden muutoksia vuorokauden ja pesimäkauden eri aikoina. Havainnon laatumerkintä tehdään samalla kun kukin pari tai sitä edustava lintu, pari, poikue tai pesä ensi kerran määritetään.

Sarkaa merkittäessä pidetään pääsaran (P) ja apusaran (A) havainnot erillään.

Pääsaran havainnot periaatteessa kuuluvat siihen pääsarkabiotooppiin, jota parhaillaan ollaan kulkemassa. Halutessaan voi kuitenkin ilmoittaa lisätietoihin pienen, varsinaisesta biotoopista poikkeavan laikun, jolla reviiri sijaitsee. Esimerkki: jos pääsarkabiotoopiksi on lomakkeelle kirjattu K3K15 (tuore 15 m korkea kuusikko), voi pääsaralta ilmoittaa havainnon lisätietoihin Hh A2 (varoitteleva metsäkirvinen alle 10 aarin hakkuuaukossa; huomaa, että näin pieniä laikkuja ei yleensä ilmoiteta varsinaisina pääsarkabiotooppeina).

8. Havaintojen tulkinta

Laskettava yksikkö on lintupari, ei yksilö. Pariksi tulkitaan (1) nähty tai kuultu koiras, (2) pari, (3) yksinäinen naaras, (4) poikue ja (5) pesä.

Parvina liikkuvat linnut voivat aiheuttaa tulkintavaikeuksia. Poikueparviksi tulkitaan varhaisten pesijöiden (käpylinnut, kottarainen, varpunen, räkättirastas, varis, vihervarpunen) pienet parvet. Parimäärä saadaan jakamalla parven yksilömäärä parin + poikasten oletetulla yksilömäärällä (useimmiten 5) eli 1–5 yks. = 1 pari, 6–10 yks. = 2 paria jne. Laskentakauden lopulla laskentaan voi osua myöhempäänkin pesivien lajien poikueita ja poikueparvia. Mikäli laji pesii niin myöhään, että parvihavainto ei todennäköisesti voi koskea poikuetta (esim. tervapääsky, sepelkyyhky, pääskyt), jaetaan parven yksilömäärä kahdella (pariton pyöristetään ylöspäin, siis 1–2 yks. = 1 pari, 3–4 yks. = 2 paria jne.).

Linjalaskennoissa tulisi ilmoittaa kaikki lintuhavainnot, myös selvästi ylimuuttavat ja lepäilevät muuttoparvet. Näin toimien laskijan tekemä tulkinta ei aiheuta vaihtelua kertyvään aineistoon. Selvästi muuttavia lintuja tai isoja ruokailijakeskittymiä ei kuitenkaan pidä tulkita pesiviksi pareiksi. Havaintoja tallentaessa on mahdollista merkitä että laji ei todennäköisesti pesi alueella.

Paikalliseen pesimälinnuston kuuluvista vesi- tai lokkilinnusta saattaa kertyä havaintoja, joiden tulkitseminen pareiksi on ongelmallista (ks. vesilintujen laskentaohje) tai joiden, kuten ison naurulokkiyhdyskunnan, tallentamiseen lomakkeella tarvitaan useita rivejä. Kirjaa naurulokkiyhdyskunnasta vain nähdyt linnut, mutta jätä pois loitolla huutajat.

9. Laskentatulosten tallentaminen

Vuonna 2018 käyttöön otettu uusi linjalaskentajärjestelmä löytyy täältä. Sivustolta löytyy tallennusohjeita. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä linustonseuranta@luomus.fi

Excel-tiedostoja ei enää käytetä linjatulosten raportointiin. Tulokset voi kuitenkin lähettää tarvittaessa myös paperilomakkeilla.

Tiedot on hyvä tallentaa jo laskentapäivän aikana, jotta maastolomakkeiden tietoihin mahdollisesti jääneet puutteet saadaan samalla paikatuiksi.

10. Laskennan toistaminen

Jotta seuranta saataisiin kattamaan hyvin koko Suomi ja mahdollisimman monta lintulajia, laskenta kannattaa toistaa joka kesä mutta vähintään kahdesti viidessä vuodessa seuraavasti:

• sama laskenta-aika suhteessa pesimäkauden edistymiseen (ero ensimmäisen vuoden laskentapäivään korkeintaan 7 vrk)
• sama lähtöpiste, kulkusuunta, vuorokaudenaika, kulkunopeus ja havainnointikäytäntö
• vakiolinjan laskija voi vaihtua, mutta uusi laskija tarvitsee Eläinmuseosta edellisen laskennan perustiedot (lähtöpiste, kulkusuunta, mahdolliset kierrot, laskentapäivä ja kellonajat) sekä maastolomakkeen, johon on merkitty reitin viimeksi käytetyt biotoopit.

Jos toistat vakiolinjoihin kuulumatonta linjaa ja käytettävissäsi on kopiokone, maastolomakkeista kannattaa tehdä mallinippu, johon on lyijykynällä kirjoitettu linjan biotoopit. Mallinippuun päivitetään myöhemmissä laskennoissa todetut maastotyyppien muutokset. Mallinipusta tehdään kutakin laskentaa varten kopio, johon maastossa merkitään lintuhavainnot ja korjataan edellisen laskennan jälkeen muuttuneet biotoopit.

Palauta lomakkeet Linnustonseurantaan heinäkuun puoliväliin mennessä! Lähetä museoon kopio uuden linjan kartasta, johon reitin lisäksi on merkitty lähtöpiste (L) ja kulkusuunta nuolella.