1. Tausta ja tavoitteet
2. Apuvälineet ja ajantarve
3. Reitin ja pisteiden valinta
4. Laskentakausi
5. Vuorokaudenaika
6. Laskentasää
7. Laskenta maastossa
8. Havaintojen tulkinta
9. Laskennan toistaminen seuraavina vuosina
10. Tulosten tallentaminen ja lähetys
11. Lomakkeiden täyttöohjeet
 

Tallenna maalintujen pistelaskennan tulokset käyttäen lomakkeen Pistelaskenta.xls tuoreinta versiota. 

1. Tausta ja tavoitteet

Pistelaskenta on monissa maissa maalintujen kannanmuutosten seurannan päämenetelmä. Suomessa laskennat aloitettiin vuonna 1984. Pistelaskennan avulla voidaan tutkia lintukantojen vuosittaisia muutoksia vakiopisteissä, selvittää biotooppien välisiä eroja ja eri lajien tiheyttä. Lajien erilaisen havaittavuuden vuoksi menetelmä ei yleensä kuvaa todenmukaisesti lajien keskinäisiä runsaussuhteita.

Laskentamenetelmä ei tuota kelvollista aineistoa vesilinnuista, joten seuraavat lajiryhmät jätetään laskematta: kuikka-, uikku-, sorsa- ja lokkilinnut sekä nokikana. Sen sijaan muut rantakanat ja kahlaajat lasketaan mukaan.

2. Apuvälineet ja ajantarve

Pistelaskentaan ei ole syytä ryhtyä ilman hyvää pesimälinnuston lajintuntemusta, mukaan lukien laulu- ja varoitusäänet. Laskennassa tarvitaan muistivihko, kynä ja sekunnit näyttävä kello sekä kiikari lajinmääritysten varmistamiseen. Reitin nimi, laskija, alkuvuosi ja pisteiden numerot merkitään peruskartalle (1:20 000). (Tarvittaessa pisteet merkitään maastoon esim. muovinauhoin). Pisteestä toiseen siirrytään jalan tai jollain kulkuneuvolla. Tiettömässä maastossa saatetaan tarvita kompassia. Vielä kätevämpi on GPS-paikannin, johon voi tallentaa pisteiden koordinaatit. Niitä kysytään pistereitti perustettaessa. Jos paikannin ei ole käytettävissä, pisteiden koordinaatit luetaan reitin kartasta Eläinmuseossa.

Yhden pistelaskentareitin laskemiseen kuluu pisteiden välisestä etäisyydestä ja kulkuneuvosta riippuen 2,5–4 aamutuntia.

3. Reitin ja pisteiden valinta

Reitin ja pisteiden sijoittaminen maastoon on vapaavalintaista, koska tutkimuksen päätavoite on saada vuosittaisia kannanmuutoksia kuvaavia indeksejä. Laskenta on erittäin tärkeää tehdä aina samoista pisteistä eri vuosina. Laskentapisteen paikkaa voi siirtää ainoastaan siinä tapauksessa, ettei sille pääse enää kulkemaan. Pisteet tulee valita mahdollisimman puhtailta maastotyypeiltä kartan ja maastokokemuksen perusteella tai ensimmäistä laskentaa tehtäessä. Pisteen ympäristön tulee olla vähintään 50 metrin säteellä, mieluummin laajemminkin, joka suuntaan samaa maastotyyppiä. Kukin piste sijoitetaan johonkin biotooppiluokkaan. Pisteitä ei saa valita sen perusteella, kuuluuko siinä juuri sillä hetkellä runsaasti lintuja tai jokin harvinainen laji! Biotoopit ovat:

1.  Kuusimetsä (valtapuuna kuusi)
2.  Mäntymetsä (valtapuuna mänty)
3.  Lehtimetsä (valtapuina lehtipuut)
4.  Sekametsä (lehti- ja havupuita jokseenkin yhtä paljon)
5.  Lehtipensaikko (alle 5 m korkea)
6.  Havupuutaimikko (alle 5 m korkea)
7.  Hakkuuaukea
8.  Räme. Mäntyä kasvava suo; ojitetut rämeet kuuluvat jo usein kohtaan 5 tai 6. Korpi merkitään kohtaan 1, 3 tai 4 valtapuuston mukaan.
9.  Avosuo
10. Rantaniitty (voi olla pensaita siellä täällä)
11. Pelto (myös kylvönurmet)
12. Maaseutuasutus (rakennuksia, pihapiirejä, puutarhoja ym.)
13. Puisto
14. Kaupunkiasutus (pääosaksi rakennuksia)
15. Tunturikoivikko
16. Tunturipaljakka
17. Muu (tarkennus kohtaan ”Huomioita pisteestä”)

Sähköisellä tuloslomakkeella biotooppien koodit ja tekstit poimitaan alasvetovalikosta (paperilomaketta käytettäessä voi kohtaan ”Biotoopin nimi” laittaa sopivan lyhenteen). Jos biotooppi ajan myötä muuttuu (esim. taimikko metsäksi), biotoopin numerokoodi vaihdetaan ja tuloslomakkeella ilmoitetaan rastilla, että biotooppi todella muuttui. Muutoin biotooppikoodi pysyy samana vuodesta toiseen.

Aikaa säästyy, jos reitti päättyy lähellä alkupistettä. Reitti voidaan kulkea jalan, polkupyörällä, autolla, veneellä jne. Reittiä ei kannata suunnitella sellaiselle alueelle, jonne pääseminen voi huonojen liikenneyhteyksien, tulvien tms. takia osoittautua ylivoimaiseksi. Laskentaan ei tulisi liittää esim. pönttöjen tarkastusta tai muuta havainnointia, ellei se tapahdu joka vuosi täsmälleen samalla, laskennan tarkkaa toistamista häiritsemättömällä tavalla.

Pisteiden sijainti merkitään kartalle ja maastoon sekä kuvataan muistikirjaan niin selvästi, että seuraavina vuosina löydetään tarkoin samat pisteet. Tiettömässä maastossa peruskartan ja maastomerkkien käyttö on välttämätöntä, jos esim. haluaa laskea suoran tai neliömäisen reitin kartan ja kompassin avulla.

Saman reitin pisteiden välinen etäisyys saa vaihdella vapaasti, kuitenkin niin, että minimietäisyys on 350 m aukeassa ja 250 m metsämaastossa. Tällöin samoja yksilöitä havaitaan vähän. Välimatkan ei pidä ainakaan jalan tai pyörällä liikuttaessa olla kohtuuttoman pitkä, jotta parasta laskenta-aikaa ei tuhlaantuisi kulkemiseen. Pisteiden määrä kullakin reitillä on tasan 20 ja laskenta-ajan pituus kussakin pisteessä tasan 5 minuuttia.

4. Laskentakausi

Suositeltava laskentakausi on Etelä-Suomessa 20.5.–20.6. ja Pohjois-Suomessa 30.5.–30.6. (tunturissa 5.7. asti). Koska sama reitti lasketaan samaan aikaan joka vuosi (ks. luku 9), saman laskijan tulokset ovat kullakin reitillä vertailukelpoisia. Täten ei ole haitaksi, vaikka osa reiteistä kierrettäisiin jo varhemmin keväällä ja osa myöhemmin kesällä – päinvastoin näin saadaan mukaan sekä aikaisia että myöhäisiä lajeja. Sama laskija ehtii siis laskea useita reittejä kesässä.

5. Vuorokaudenaika

Paras laskenta-aika on aamulla klo 4–9. Laskentaa ei tulisi jatkaa klo 10:n jälkeen.

6. Laskentasää

Laskenta tehdään mahdollisimman tyynellä poutasäällä. Kohtalaisella tuulella, sateella tai kylmässä säässä laskennasta on luovuttava.

7. Laskenta maastossa

Pisteeseen tullaan lintuja mahdollisimman vähän häiriten ja otetaan esille kello, muistivihko ja kynä. Kunkin pisteen tulokset merkitään erikseen, ensin pisteen numero (ja nimi), maastotyyppiluokka ja havainnoinnin aloittamisaika. Lajit kirjataan muistiin sitä mukaa kuin ne havaitaan ja lajinimen kohdalle merkitään ”tukkimiehen kirjanpidolla” yksilömäärä etäisyysluokittelun mukaan siten, että laskijasta (s = sisällä) alle ja (u = ulkona) yli 50 m:n päässä olevat merkitään erikseen omille sarakkeilleen. Laskija siis arvioi ympärilleen ympyrän, jonka säde on 50 m (halkaisija 100 m), ja määrittää linnun joko sisä- tai ulkopuolella olevaksi. Säteen käytöstä on se hyöty, että pisteaineistosta voidaan laskea tietyllä kaavalla kunkin lajin tiheys (paria neliökilometrillä) eri biotoopeissa ja tutkia lajien havaittavuutta. Mitä vaikeammin havaittava laji on, sitä isompi osa sen havainnoista kertyy säteen sisäpuolelta.

Linnun paikaksi katsotaan se, missä yksilö ensi kerran havaittiin. Rajatapauksissa linnun paikka tarkistetaan askelparien avulla havainnoinnin päätyttyä. Jos lintu pakenee laskijaa pisteeseen tultaessa, se lasketaan paritilastoon lähtöpaikan mukaan. Selvästi ylilentävät luetaan 50 m säteen ulkopuolisiin (muuttoparvia ei kuitenkaan kirjata). Jokainen lintu merkitään muistiin riippumatta siitä, onko se kenties havaittu jo edellisessä pisteessä.

Etäisyyden arviointi on aluksi vaikeaa, joten laskijan on syytä mitata askelpariensa pituus eri maastoissa ja sitten harjoitellen tarkistaa riittävän monta etäisyyttä laulavaan lintuun oppiakseen rutiininomaisen välimatkan arvioinnin. Luonnollisten tai tehtyjen maastomerkkien avulla voidaan etäisyydenarviointia helpottaa. Jos pisteeseen kuuluu monia saman lajin koiraita, voidaan piirtää laulajien sijainnin (suunta ja etäisyys) osoittava yksinkertainen nuolikaavio niiden pitämiseksi varmemmin erillään. Laskijasta alle ja yli 50 metrin päässä olevat linnut merkitään erikseen.

Laskenta kussakin pisteessä lopetetaan tasan viiden minuutin kuluttua, jonka jälkeen voidaan vielä tarkistaa lähellä 50 m:n rajaa laulaneen linnun sijainti. Jos merkitsee muistiin muita kuin pariksi muunnettavien yksiköiden (koiras, pari, naaras) määriä (esim. poikueparven koon, ks. luku 8), on varottava sekaannuksia.

8. Havaintojen tulkinta

Laskettava yksikkö on lintupari, ei yksilö. Pariksi tulkitaan (1) nähty tai kuultu koiras, (2) pari, (3) yksinäinen naaras, (4) poikue ja (5) pesä.

Parvina liikkuvat linnut voivat aiheuttaa tulkintavaikeuksia. Poikueparviksi tulkitaan varhaisten pesijöiden (mm. käpylinnut, kottarainen, räkättirastas, varpunen, varis, viherpeippo, vihervarpunen) pienet parvet. Parimäärä saadaan jakamalla parven yksilömäärä parin + poikasten oletetulla yksilömäärällä (useimmiten 5–6) eli 1–6 yks. = 1 pari, 7–12 yks. = 2 paria jne. Laskentakauden lopulla laskentaan voi osua myöhempäänkin pesivien lajien poikueita ja poikueparvia. Mikäli laji pesii niin myöhään, että parvihavainto ei todennäköisesti voi koskea poikuetta (esim. tervapääsky, sepelkyyhky, pääskyt), jaetaan parven yksilömäärä kahdella (pariton pyöristetään ylöspäin, siis 1–2 yks. = 1 pari, 3–4 yks. = 2 paria jne.). Ylilentävät yksilöt lasketaan (ks. luku 7), mutta selviä muuttoparvia ei ilmoiteta.

9. Laskennan toistaminen seuraavina vuosina

Reitin laskenta-ajan tulee pysyä samana vuodesta toiseen: laskenta tehdään joka vuosi enintään 7 vrk aikaisemmin tai myöhemmin kuin ensimmäisenä vuotena. Jos kevään edistyminen (toukokuun muuttolintujen saapuminen, kasvillisuuden kehitys) noudattaa ensimmäistä laskentavuotta, laskentapäivän tulisi olla mahdollisimman tarkoin sama. Myöhäisinä keväinä laskenta tehdään myöhemmin, aikaisina aikaisemmin. Laskenta aloitetaan joka kerta enintään 30 min aikaisemmin tai myöhemmin kuin ensimmäisenä vuotena. Kunkin reitin laskentapäivä vaihtelee siis enintään 15 vrk ja aloittamisaika yhden tunnin.

Saman henkilön tulisi kunakin vuotena laskea sama reitti. Jos laskija vaihtuu, reitti käsitellään kuin uusi. Varsinaisen laskentatyön tekee siis joka vuosi sama henkilö; jos toinen toimii esim. kirjurina, tulee samaa käytäntöä noudattaa joka vuosi. Myös säätilan ja koko reitin laskenta-ajan (siirtyminen pisteestä toiseen) olisi oltava mahdollisimman tarkoin sama.

10. Tulosten tallentaminen ja lähetys

Pistelaskentareitin tulokset tallennetaan lomakkeelle osoitteessa Laji.fi.

1. Rekisteröidy ja kirjaudu laji.fi-sivulla (www.laji.fi : oikea ylänurkka).
2. Kun olet kirjautunut, pääset katsomaan pistelaskentareittejä valitsemalla Tallenna havaintoja > Pistelaskenta > Ilmoita.
3. Valitse oma laskentareittisi joko kartalta tai listalta.
4. Valittuasi reitin paina "Ilmoita uusi laskenta tälle reitille", jolloin pääset ilmoittamaan havaintoja.

Järjestelmän kehitysehdotukset ja tekniset ongelmat tule raportoida osoitteeseen linnustonseuranta( ät )luomus.fi.

Jos käytettävissäsi ei ole internet-yhteydellä varustettua tietokonetta, voit lähettää tuloksesi paperilomakkeella. Paperilomakkeita voi pyytää museosta tai tulostaa linnustonseurannan verkkosivulta.

Palauta laskennan tiedot Linnustonseurantaan pian laskennan jälkeen!

11. Lomakkeiden täyttöohjeet

Sähköisen lomakkeen täyttöohjeet löytyvät sähköisestä lomakkeesta.

Paperiset lomakkeet täytetään selvällä käsialalla, lyijykynällä ja ISOIN KIRJAIMIN. Numerotieto kirjoitetaan aina niin, että luku päättyy sille varatun tilan oikeaan reunaan (esim. kellonaika, biotooppi). Kirjaintiedon täyttäminen taas aloitetaan vasemmasta reunasta (esim. kunta, lähempi paikka).

Pistereittilomake

• Pistereittilomake 2A (pdf)

Kansisivulle (lomake 2A) merkitään reittiä ja koko laskentaa koskevat tiedot. Reitin pysyvä numero annetaan museossa ensimmäisen laskentavuoden jälkeen. Havainnoijanumeron uudet havainnoijat saavat museolta. Yhtenäiskoordinaatistoon 10x10 km:n ruudun (atlasruudun) määrittäminen on selostettu pistelaskennan yleisohjeissa. Jos laskennat jakautuvat useaan kuntaan, merkitään se, josta pisteitä on eniten. Pisteiden määrään luetaan lasketut pisteet jättäen pois ne, jotka jäivät laskematta. Talvireitin numero esitetään, jos pistereitti on sama kuin talvilintulaskentareitti. Eri pisteissä havaitut isot parvet esitetään myös etusivulla antaen pisteen numero, parvilaji ja parven yksilömäärä.

Pistelomake

• Pistelomake 2C (pdf)

Kahden pisteen tiedot mahtuvat yhdelle pistelomakkeelle. Pisteiden vuodesta toisen samoina pysyvät vakionumerot merkitään sivun yläreunaan. Biotooppilokeroon merkitään maastotyypin koodinumero (ks. alla) ja sen alle biotoopin lyhyt kuvaus. Jos biotooppi ajan myötä muuttuu (esim. taimikko metsäksi), biotooppikoodi vaihdetaan ja viereiseen lokeroon merkitään koodin arvo edellisenä vuonna. Muutoin biotooppikoodi pysyy samana vuodesta toiseen.

Biotooppiluokitus

(pisteen ympäristön tulee olla vähintään 50 m:n säteellä joka suuntaan samaa maastotyyppiä):

1. Kuusimetsä (valtapuuna kuusi)
2. Mäntymetsä (valtapuuna mänty)
3. Lehtimetsä (valtapuina lehtipuut)
4. Sekametsä (lehti- ja havupuita jokseenkin yhtä paljon)
5. Lehtipensaikko (alle 5 m korkea)
6. Havupuutaimikko (alle 5 m korkea)
7. Hakkuuaukea
8. Räme. Mäntyä kasvava suo; ojitetut rämeet kuuluvat jo usein kohtaan 5 tai 6. Korpi merkitään kohtaan 1, 3 tai 4 valtapuuston mukaan.
9. Avosuo
10. Rantaniitty (voi olla pensaita siellä täällä)
11. Pelto (myös kylvönurmet)
12. Maaseutuasutus (rakennuksia, pihapiirejä, puutarhoja ym.)
13. Puisto
14. Kaupunkiasutus (pääosaksi rakennuksia)
15. Tunturikoivikko
16. Tunturipaljakka
17. Muu(mikä?):

Tavallisimmat 60 lajia on lueteltu pistelomakkeella. Alle 50 m:n etäisyydellä pisteestä eli säteen sisäpuolella havaitut parimäärät (ks. laskentaohjeen luku 7) merkitään lajinimen edessä olevista sarakkeista vasemmanpuoleiselle (S), ulkopuolella havaitut ja ylilentävien parimäärät oikeanpuoleiselle sarakkeelle (U).

Jos pisteessä havaitaan muita maalintulajeja, ne merkitään mielivaltaisessa järjestyksessä pistelomakkeen alareunaan käyttäen 6-kirjaimisia lajilyhenteitä. Esim. ylilentävä hemppo merkitään CARCAN ja 1 (= 1 pari) sarakkeeseen U. Valmiiksi luetelluissa lajeissa on Loxia sp.; mikäli käpylinnut osataan määrittää, ne merkitään lisälajeihin (pikkukäpylintu LOXCUR ja isokäpylintu LOXPYT) ja LOXSP. jätetään tyhjäksi.