Peltosirkku on helppo tunnistaa kauniista laulustaan. Koiraita pääsee tarkastelemaan melko vaivattomasti kiikareilla, sillä ne laulavat monesti näkyvillä paikoilla kuten puun tai pensaan latvassa, ladon katolla, sähkölangalla tai kivikasan päällä. Linnun ulkonäössä huomio kiinnittyy kauniin oranssinruskeaan vatsaan, vihreänharmaaseen päähän ja rintaan sekä komeisiin keltaisiin viiksijuoviin ja kurkkuun. Naaraan höyhenpuku on himmeämpi ja siinä on yksilön iän mukaan vaihteleva määrä viiruja rinnassa ja päälaella. Peltosirkut saapuvat Suomeen Länsi-Afrikassa sijaitsevilta talvehtimisalueiltaan toukokuun alusta alkaen ja syysmuutto tapahtuu lähinnä elokuussa.

Peltosirkkuja lauleli vielä muutamia vuosikymmeniä sitten miltei kaikilla Suomen viljelysalueilla – puoli vuosisataa sitten se oli ehdottomasti yksi runsaimmista maatalousympäristön lintulajeistamme. Sittemmin peltosirkku on vähentynyt niin voimakkaasti, että viimeisen 30 vuoden aikana kannasta on kadonnut yli 99 %. Viimeisimmän arvion perusteella (Markus Piha & Tuomas Seimola, julkaisematon) peltosirkkureviirejä on Suomessa alle 4 000, kun parhaimmillaan kanta on käsittänyt satoja tuhansia pareja. Nykyisellä vähenemisen vauhdilla peltosirkku saattaa kadota lajistostamme parissa kymmenessä vuodessa.

Peltosirkkujen päälevinneisyysalue on nykyisin Suomessa siellä, missä viljanviljely on kaikkein runsainta: Kaakkois- ja Varsinais-Suomessa sekä Pohjanmaalla. Sirkkuja tavataan nykyään pääasiassa kaikkein suurimmilla peltoaukeilla, joissa on erilaisia kesantoja, pieniä metsäsaarekkeita tai jokivarsia. Laji asuttaa myös laajempia peltojen reunojen hakkuita ja turvesoita. Karjatalousvaltaisen Sisä-Suomen nurmiviljelyn runsaus ja peltojen rikkonaisuus eivät ole lajin mieluisinta elinympäristöä ja kannan taantuessa laji onkin hävinnyt Sisä-Suomesta lähes täysin. Hämeen ja Uudenmaan laajoilla peltoaukeilla peltosirkut olivat erittäin runsaslukuisia, mutta puuttuvat nykyään lähes kokonaan. Peltosirkkujen esiintymiselle on tyypillistä se, että linnut muodostavat melko tiiviitä lauluryhmiä, joissa on tavallisesti 2–10 koirasta. Koiraiden reviirien etäisyys näissä ryhmissä on yleensä 30–150 metriä toisistaan. Lauluryhmiä tavataan suurilla peltoalueilla tätä nykyä muutaman kilometrin välein, ja ainakin lajille sopivilta näyttävät välialueet voivat olla laajalti tyhjiä. Yksittäisiä koiraita tai pareja tavataan melko harvoin, joten yhden peltosirkun havaitessaan kannattaa tutkia lähialuetta huolellisemmin lisäreviirejä etsien.

Peltosirkun kannan romahdukselle ei ole intensiivisistä tutkimuksista huolimatta löytynyt yhtä selittävää tekijää. Linnun elintavat altistavat kuitenkin sen monille uhkatekijöille. Muuttotutkimuksen avulla selvitettiin, että Suomen peltosirkkujen pääjoukko ei muuta Ranskan pahamaineisten metsästysalueiden läpi. Peltosirkkujen metsästys on tutkimustulosten ansiosta käytännössä loppunut Ranskassa vuonna 2017. Suomen peltosirkut talvehtivat Länsi-Afrikassa Guinean seudulla, joka on kärsinyt kuivuudesta kymmeniä vuosia. Tiedot peltosirkun talvehtimisesta ovat lähes olemattomia. Muuttotutkimuksen tulokset: https://advances.sciencemag.org/content/5/5/eaau2642

Peltosirkku pesii peltojen pientareilla, ojanpenkoissa ja kesannoilla. Maassa sijaitseva pesä on yleensä hyvin piilotettu kasvillisuuden sekaan, eivätkä emot herkästi paljasta sen sijaintia. Emot ruokkivat useimmiten neljää tai viittä poikastaan peltojen kasvillisuuden lomasta löytyvällä selkärangattomista eläimistä koostuvalla ravinnolla, mutta itse ne syövät pääasiassa paljaalta maalta löytämiään siemeniä. Pesimäalueiden ongelmat saattavat olla merkittävässä roolissa peltosirkun ahdingossa. Maatalousympäristöissä on Keski-Euroopassa todettu hyönteiskato ja viitteitä hyönteisten laajamittaiseen vähentymiseen on huomattu myös Suomessa. Haitallisten kasvinsuojeluaineiden (esim. neonikotinoidit) käyttö on luultavasti vaikuttanut peltosirkun poikastuottoon negatiivisesti. Neonikotinoidit vaikuttivat pohjoisamerikkalaisiin juovapääsirkkuihin mm. vähentäen niiden ruokahalua ja aiheuttamalla disorientaatiota, jolloin linnut muuttivat aliravittuina vääriin muuttosuuntiin. Peltomaiseman pienipiirteiset maisemaelementit, kuten ojanvarsien pientareet, viljelykäytöstä poistuneet peltoheitot ja pitkäaikaiset kesannot ovat peltosirkulle tärkeimpiä pesäpaikkoja, mutta ravinnonhankintaan ne tarvitsevat keväällä kasvipeitteetöntä maata eli käytännössä vilja- ja öljykasvipeltoja.

Projektista vastaavat Markus Piha (markus.piha(at)helsinki.fi) ja Tuomas Seimola (tuomas.seimola(at)luke.fi)