Pohjantikan ympäristövaatimuksia talousmetsissä selvitettiin vuonna 2005 radioseurannan avulla Luonnontieteellisen keskusmuseon ja UPM-Kymmenen yhteistutkimuksessa Evon alueella Hämeessä (kartta Evon sijainnista). Pohjantikkojen seuranta aloitettiin maaliskuun lopussa. 15.4.2005 mennessä kolmella Harjulan metsätilan elinpiirillä havaittiin pohjantikkapari. Kunkin kolmen elinpiirin, Tuhkurikuusenmäen, Sammalisenjärven ja Tuohikarpionharjun tapahtumia seurattiin kevään ja kesän aikana. Seuranta päättyi 30.6.2005.

Pohjantikka on eräs metsälinnustomme tiiviimmin metsään ja sen rakenteeseen sidoksissa olevia lajeja: se on enimmäkseen paikkalintu, kolopesijä ja käyttää ravintonaan kuolleista ja lahoavista puista löytyviä hyönteisiä. Pohjantikan kannankehitys on arvioitu Suomessa väheneväksi ja laji on uusimassa uhanalaisarvioinnissa luokiteltu silmälläpidettäväksi, mutta kattavaa tietoa kannanmuutoksista tai jälkeläistuotosta eri tyyppisissä metsäympäristöissä ei ole olemassa. Pohjantikan tapaa useimmiten varttuneista kuusivaltaisista metsistä, mutta se suosii myös muuntyyppisiä metsäympäristöjä, kuten metsäpalo- ja tuulenkaatoalueita, joissa on huonokuntoisia tai kuolleita puita. Lahopuun laatu ja määrä onkin eräs tärkeimmistä pohjantikan ympäristövaatimuksista. Säästämällä nykyistä enemmän lahoa tai huonokuntoista puuta talousmetsissä niistä voidaan saada pohjantikalle kelvollisia elinalueita. Tämän tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on selvittää mahdollisimman tarkasti pohjantikan elinympäristön kokoa, tikkayksilöiden alueen käyttöä ja elinpiirien laatuvaatimuksia talousmetsissä. Tutkimus toteuttiin Luonnontieteellisen keskusmuseon ja UPM-Kymmenen yhteisenä hankkeena.

Tutkimuksen toteutti tutkimusryhmä: Timo Pakkala, Markus Piha, Johanna Lakka, Toni Nurmi, Jarmo Piiroinen ja Ville Vepsäläinen

• Evon pohjantikat – taustatietoja alueen tikoista
• Radioseuranta – seurantamenetelmän esittely
• Seurannan tuloksia:
  • Tuhkurikuusenmäki
  • Sammalisenjärvi
  • Tuohikarpionharju

Evon pohjantikat

Pohjantikkoja seurattiin Keski-Hämeessä Evon alueella, jonka pohjantikkakantaa on tutkittu vuosittain jo 1980-luvun loppupuolelta. Vuodesta 2003 lähtien pohjantikkoja on merkitty värirenkain, jotta ne voidaan tunnistaa yksilöllisesti. Vuosina 2003 ja 2004 Evolla on värirengastettu pesimäpaikoilla yhteensä 28 aikuista pohjantikkaa sekä 68 pesäpoikasta. Noin 200 neliökilometrin alueella, jonka keskuksena on Etelä-Suomen oloissa suuri ja yhtenäinen metsäalue, Evon valtionmaa, asustaa nykyisin 30–40 paria pohjantikkoja. Evon metsämaisema osin luonnontilaisine metsineen sekä korpi- ja kuloalueineen on pohjantikalle mieluinen, ja alueen pohjantikkakanta onkin eräs lajin elinvoimaisimmista ja tärkeimmistä koko Etelä-Suomessa.

Pohjantikan vuosi Hämeessä

Aikuiset pohjantikat viettävät koko vuoden samoilla alueilla. Koiras ja naaras liikkuvat usein myös pesimäajan ulkopuolella joko yhdessä tai ainakin kuuloetäisyydellä toisistaan. Talvisin suuri osa valoisasta ajasta käytetään ruokailuun. Pohjantikka ruokailee yleensä kuolleissa tai huonokuntoisissa puissa, etenkin kuusissa, ja etsii niistä hyönteisravintoa. Tikat kuorivat usein ruokailupuita saadakseen paremmin ravintoa. Keväisin tärkeää lisäravintoa saadaan puiden mahlasta, jota pohjantikat keräävät varsinkin kuusista nakuttamalla säännöllisiä rivejä tai renkaita puiden runkoihin.

Keväällä lämpötilan noustessa ja valoisuuden lisääntyessä pohjantikkojen pesimävire kasvaa. Tikat alkavat ajoittain rummuttaa sopivina lämpiminä päivinä jo helmikuussa, ja maaliskuun loppupuolella rummutus on jo aika säännöllistä, varsinkin aikaisin aamulla. Rummutus ilmoittaa muille pohjantikoille, että elinpiiri on varattu, ja vahvistaa samalla parisidettä. Pohjantikalla, kuten muillakin tikoillamme, sekä koiras että naaras rummuttavat. Huhtikuussa aletaan jo etsiä sopivia pesäpuita. Pohjantikka kovertaa useimmiten joka vuosi uuden pesäonkalon, mutta myös vanhoja koloja käytetään pesintään. Samat, hyviksi todetut puuyksilöt, voivat olla pesäpuina useana vuonna. Evolla pohjantikan suosituin pesäpuu on kuusi, joissa on havaittu kaksi kolmannesta pohjantikan pesistä. Myös huonokuntoiset lehtipuut, varsinkin haapa, sekä mänty tai lehtikuusi voivat olla pesäpuina. Evolta tunnetaan myös muutamia pohjantikan pönttöpesintöjä.

Pesäonkalon valmistuttua pohjantikkanaaras munii pesään yleensä 3-5 munaa, joita sekä naaras että koiras hautovat. Useimmissa Evon alueen pesissä haudonta alkaa hieman toukokuun puolivälin jälkeen, ja kestää noin kaksi viikkoa, joten suurin osa poikasista kuoriutuu kesäkuun alkupuolella. Isot pesäpoikaset ovat äänekkäitä kerjätessään ruokaa.

Poikaset lähtevät pesästä suunnilleen kolmen viikon ikäisinä. Poikue hajaantuu varsin pian pesästälähdön jälkeen elinpiirille, ja emot ruokkivat poikasia vielä useita viikkoja maastossa. Viimeistään alkusyksyllä useimmat nuoret linnut siirtyvät pois pesimäalueiltaan. Evolla rengastetuista pesäpoikasista vain muutama on jäänyt alueelle pesimään. Joinakin syksyinä, yleensä hyvän pesimävuoden jälkeen, voi vaeltavia pohjantikkoja havaita Etelä-Suomessa suuriakin määriä. Nämä linnut ovat yleensä edellisen kesän poikasia, sillä vanhat linnut jäävät entiselle elinpiirilleen, mikäli se on säilynyt niille sopivana, odottamaan taas seuraavan pesimäkauden alkua.

Pohjantikkojen radioseuranta

Pohjantikkojen radioseuranta tehtiin UPM-Kymmenen metsätilalla Evon valtionmaan länsipuolella. Tällä alueella on useita pohjantikan pitkäaikaisia elinpiirejä. Aikuiset pohjantikat pyydystettiin pesimäpaikoilta. Kiinni saadut tikat mitattiin, punnittiin ja rengastettiin sekä niiden pystön tyveen selkäpuolelle kiinnitettiin 1,2 grammaa painava radiolähetin, joka toimii noin puolitoista kuukautta. Aikuiset tikat painavat 60-70 grammaa, joten lähetin painaa alle 2 % tikan painosta. Useissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa tehdyissä tikkatutkimuksissa lähettimien ei ole todettu vaikuttavan lintujen käyttäytymiseen tai muutenkaan haitanneen niiden elämää. Koska radiolähettimet on kiinnitetty pystön tyveen, ne irtoavat viimeistään pohjantikkojen vaihtaessa pystösulkiaan loppukesän ja syksyn aikana.

Lähettimen signaali voidaan todeta vastaanottimella, jolloin lähettimellä varustettu pohjantikka voidaan paikallistaa. Pohjantikkayksilöiden tilankäyttöä ja toimintoja päästään tällä tavoin seuraamaan. Pesinnän alettua, muninnan ja haudonnan aikana ja kun poikaset ovat pieniä, pohjantikkojen pesien lähiympäristöissä liikutaan vähän eikä tikkoja yritetä pyydystää, jotta pesintä sujuisi mahdollisimman häiriöttömästi.

Kun poikaset ovat tarpeeksi suuria, noin 10 vuorokauden ikäisiä, ne mitataan ja punnitaan sekä rengastetaan. Tällöin voidaan sekä emolintuja että pesäpoikasia pyydystää turvallisesti, sillä pesinnän keskeytymisriski pyyntien takia on hyvin pieni.

Seurannan tuloksia

Tuhkurikuusenmäki

Tuhkurikuusenmäen elinpiiriä asuttavat vuonna 2005 Pekka ja Venla. Toni Nurmi rengasti Pekan pesältä Tuhkurikuusenmäeltä kesäkuussa 2003, jolloin se silloisen puolisonsa Kreetan kanssa sai neljä poikasta. Pekan pesi Kreetan kanssa samalla paikalla myös vuonna 2004, jolloin jälkeläisiä oli kolme. Vuonna 2005 Pekalla on siis uusi puoliso, Venla, joka siirtyi vuoden 2004 pesimäreviiriltään Kotisten luonnonsuojelualueelta hieman yli kaksi kilometria lännemmäksi uudelle elinpiirille.

Huhtikuun alussa Pekka ja Venla ovat vierailleet tiiviisti vanhoilla pesäpuillaan, joista erääseen on aloitettu jo uuden kolon koverrus. Suurin osa ajasta on kuitenkin vielä käytetty ruokailuun, vaikka etenkin aikaisin aamulla on kuulunut jo usein rummuttelua.

Huhtikuun puolessa välissä toimet ovat olleet lähinnä ruokailua, rummuttelua ja ”vikvitystä” sekä kutsu- tai varoitusääntelyä. Vanhan pesäpuun kolon yläpuolelle aloitettua koverrusta ei jatkettu kovin pitkään, mutta huhtikuun lopussa uusi koverrus oli jo varsin pitkällä toissavuotisen pesäkolon lähettyvillä.

Pekka pyydystettiin 26.4., jolloin se sai lähettimen pyrstöönsä. Tämän jälkeen liikkumista päästiin seuraamaan tarkemmin. Pekka ja Venla ovat pysytelleet paljon elinpiirin ydinalueilla lähellä koverruspaikkaa, mutta ne tekivät 1.5. pitkän ravinnonhakuretken länteen lähes kilometrin päähän ja viipyivät kierroksellaan useita tunteja.

Pekka ja Venla ovat toukokuun ensimmäisen viikon aikana saaneet pesäkolonsa lähes valmiiksi ja muninta alkanee muutaman päivän sisällä. Pekka ei ole koverruksen loppuvaiheissa lähtenyt kovin pitkille ruokailuretkille pesältään ja se on myös ottanut huomattavan vastuun koverrustyöstä. Aamurummutusjaksot ja duettorummutukset ovat myös loppuneet ja rummutuksia kuulee vain ajoittain. Ne näyttävät toimivan lähinnä sukupuolten välisen viestinnän välineenä ilmoittaen paritteluhalukkuudesta tai kun jompikumpi tikoista haluaa tietää puolisonsa sijainnin.

Paritteluja on havaittu kaikilla seuratuilla elinpiireillä. Pohjantikkojen, kuten useimpien muidenkin lintulajien, aktiivisin paritteluaika on juuri ennen munintavaihetta ja muninnan aikana. Parittelu on varsin koruton tapahtuma. Siihen liittyy lyhyt rummutusjakso, joka saa naaraan tulemaan koiraan lähettyville, minkä jälkeen naaras ilmaisee eleillään paritteluhalukkuutensa ja koiras lentää hieman väpäjävin siivin samalle oksalle naaraan kanssa, nousee naaraan selkään ja parissa sekunnissa kaikki on ohi. Naaras jää usein joksikin aikaa paikoilleen, mutta muuten alkaa jälleen arkinen puurtaminen.

Tuhkurikuusenmäellä muninta lienee tapahtunut noin 10.-15.5., minkä jälkeen pesäkolossa on haudonta meneillään. Pekka-tikka on ottanut ainakin haudonnan alkuvaiheissa päävastuun, sillä aina kun pesällä on käyty herra makaa onkalossaan. Venla käyttää aikansa pääosin ruokailuun kerätäkseen rankan munintajakson jälkeen voimia pesinnän loppuvaihetta varten.

Pekan ja Venlan pesäkolosta kuului 28.5. elämäniloista sirinää, sillä poikaset olivat kuoriutuneet paria päivää aikaisemmin ja ne olivat nälkäisiä. Puolisot hakivat kumpikin vuorollaan ravintoa jälkikasvulleen. Ne saapuivat noin tunnin välein ruuanhakuretkiltään ruokkiakseen poikasiaan ja hoitaakseen suunnilleen samanmittaisen poikasten lämmitysvuoron. Poikaset tarvitsevat jatkuvaa emon lämmitystä muutaman päivän kuoriutumisen jälkeen. Vielä myöhemminkin emot lämmittävät ajoittain poikasia siihen asti kunnes niiden lämmönsäätelykyky ja höyhenpuku ovat täysin kehittyneet.

Pekka on suunnannut ruuanhakumatkansa useasti itäkoilliseen, noin kilometrin päähän pesältä. Siellä on ilmeisen suotuisa ravinnonkeruupaikka, jossa on runsaasti kaatuneita puunrunkoja ja kuolevia kuusia. Toukokuun lopulla silmiinpistävin piirre pohjantikkojen ruokailukäyttäytymisessä onkin siirtyminen maapuiden käyttöön: tikat pyörivät ympäri kaatuneen puun runkoa ja taituroivat tiheissä latvaoksistojen muodostamissa labyrinteissä.

Touko-kesäkuun vaihteessa Pekan ja Venlan poikasten ääni on niiden kasvun myötä muuttunut sirinästä ja surinasta jaksottaiseksi väkvätykseksi. Poikaset pyrkivät jo kiipeilemään kolon suulle emojen ruoka-annoksia vastaanottamaan. Lähipäivinä poikaset tulevat saamaan värirenkaat koipiinsa, jotta mahdollisesti Evon alueelle pesimään jäävät tikat voidaan myöhemmin tunnistaa yksilöllisesti maastossa.

Venlakin sai 3.6. oman lähettimen pyrstöönsä, joten myös sen liikkeitä voidaan jatkossa seurata nykyistä tarkemmin. Pekka näytti hoitavan valtaosan pienten poikasten ruokinnasta ainakin aamuisin, mutta poikasten varttuessa myös Venla on osallistunut aktiivisemmin ruokintaan.

Pekan ja Venlan kolme poikasta saivat renkaat ja värirenkaat jalkoihinsa 9.6. Kummatkin emot ruokkivat ahkerasti poikasiaan ja kaikki tuntui olevan kunnossa, mutta 12.6. yksi poikasista löytyi kuitenkin kuolleena pesäkolosta. Kaksi poikasta on silti vielä pesässä ja ne ovat aivan lähiaikoina lähdössä yrittämään omien siipien kantokykyä. Poikaset ovat olleet poikkeuksellisen hiljaisia parin viime päivän ajan verrattuna tyypillisiin pohjantikan pesiin, joista kuuluu yleensä miltei jatkuva, voimakas ääntely poikasten ollessa suuria. Lieneekö hiljaisuus merkki täydestä vatsasta, kun pesässä on vain kaksi päätä ruokaa vaatimassa!

Poikasten hiljaisuus jatkui ja pian selvisi ettei kyse ollut kylläisyydestä vaan asia oli aivan päinvastoin. Kummatkin poikaset nimittäin löytyivät 14.6. kuolleina ja selvästi alipainoisina pesäkolosta. Ilmeisesti poikaset olivat liian huonokuntoisia kerjätäkseen ruokaa ja on luultavaa, että emot eivät ymmärtäneet ruokkia poikasia, kun kerjäysääniä ei kuulunut. Syitä tapahtuneesen voidaan vain arvailla. Oliko reviirin ravintotilanne huono, iskikö poikasiin jokin sairaus vai oliko syynä mahdollisesti jokin muu esimerkiksi käpytikan tai pedon aiheuttama häiriö?

Pekka ja Venla ovat traagisen tapahtuman jälkeen pysytelleet tiiviisti yhdessä: aamuisin rummutellaan yhdessä ja pientä kosiskelukäyttäytymistäkin keväiseen malliin ollut aamuisin vireillä. Lisäksi pari on jälleen pystynyt tekemään melkoisen pitkiäkin retkiä selvästi pesimäreviirin ulkopuolelle. Eräänä päivänä ne kävivät muun muassa Venlan viimevuotisen pesän liepeillä yli kaksi kilometriä Tuhkurikuusenmäeltä itään Kotisten luonnonsuojelualueella, missä Venlan viimevuotiseen pesäpuuhun on kovertanut uusi pohjantikkapari pesäkolonsa tänä vuonna.

Pekka ja Venla jatkoivat yhdessäoloaan kesäkuun lopussa pesinnän epäonnistumisen jälkeen. Yleensä ne vain ruokailivat yhdessä eri puolilla reviiriään, mutta etenkin aamuisin ne ajoittain viestivät rummuttamalla toisilleen. Toisinaan rummutusten yhteydessä oli havaittavissa keväällä paritteluun liittyneitä käyttäytymispiirteitä, kuten äänekästä koputtelua, hidastettua rummutusta ja vikvitystä. Tällainen käyttäytyminen myöhään kesällä liittynee parisiteen vahvistamiseen ja reviirin säilyttämiseen seuravaa pesimiskautta varten.

Sammalisenjärvi

Sammalisenjärven pari, Juhani ja Suvi-Tuulikki, pesi samalla elinpiirillä myös viime vuonna, jolloin Jarmo Piiroinen rengasti ne pesältä kesäkuun alussa. Poikasia pari sai silloin kolme. Pohjantikka on pesinyt Sammalisenjärvellä hyvin samoilla paikoilla monena vuonna, mutta aikuisia lintuja ei ole saatu pyydystettyä ja rengastettua aiemmin, joten pesiviä lintuja ei ole voitu tunnistaa yksilöllisesti.

Huhtikuun alkupuolella Juhani ja Suvi-Tuulikki ovat liikkuneet aika laajalla alueella Sammalisenjärven ympäristössä, ja myös tällä reviirillä sopivia pesäpuita on käyty tutkimassa ja kovertelemassa.

Suvi-Tuulikki sai lähettimensä 18.4. Se oli ”puhdistanut” jo ennen tätä vanhan käpytikan kolon yöpymispaikakseen elinpiirin kaakkoisosiin. Sieltä se ampaisee liikkeelle Juhani-koiraan aamurummutusten jälkeen. Tikkojen reviiripuuhiin liittyy yleensä aamuisin aamuherätyksenä toimiva rummutusjakso, jolloin koiras kutsuu puolisoaan. Naaras vastaa hetken päästä omalla rummutuksellaan ja usein kuuluu minuuttikaupalla pariskunnan rummutusduettoja sekä hetkittäin sukupuolisiin toimintoihin liittyvää ”vikvitystä”. Tämän jälkeen tikat yleensä siirtyvät ruokailemaan ennen varsinaiseen pesintään liittyviä puuhia. Sammalisenjärven pariskunta on myös aloittanut pesäkolon kovertamisen elinpiirin eteläisiin osiin. Rummutukset ja muut pesintämenot ovat kuitenkin keskittyneet viimevuotisen pesäpaikan lähettyville. Tämäkin pariskunta on liikkunut elinpiirillään toisinaan varsin kauas ydinalueiltaan.

Suvi-Tuulikin ja Juhanin pesäkoverrus alkaa olla 9.5. myös loppuvaiheissaan, vain aavistuksen verran jäljessä Tuhkurikuusenmäen elinpiirin aikataulusta. Muninta alkanee näillä näkymin juuri ennen toukokuun puoltaväliä. Kuun alkupäivinä pariskunnan kevätsoidin oli vielä aktiivista, mutta sen jälkeen ovat aamurummutukset loppuneet.

Suvi-Tuulikki teki pitkän siirtymän 8.5. varsinaisen pesimäpiirinsä ulkopuolelle Tuohikarpionharjun Tapion ja Sylvian alueille. Retki kesti yli kahdeksan tuntia ja sen aikana Suvi-Tuulikki muun muuassa koputteli samaa kuollutta kuusta yli kaksi ja puoli tuntia. Koko tämän ajan Juhani mitä ilmeisimmin hoiti pesäkolon kovertamisvastuun. Naaraalla on suuri tarve saada energiaa ennen rasittavan muninnan alkamista, joten tässä vaiheessa ”tankkausretket” ovat elintärkeitä. Niinpä sekä Tuhkurikuusessa että Sammalisenjärvellä koiraat ovat tässä vaiheessa hoitaneet päävastuun kovertamisesta; jolloin naaraalle jää aikaa ruokailuun.

Pitkän ruokailujaksonsa aikana Suvi-Tuulikki suoritti ”koputteluruokailua” eli koputteli puuta, kuulosteli ja tavan takaa kaivoi toukan kuoren alta. Puuhun jäi pieni kolo aina kaivetun toukkapaikan kohdalle. Samanlaista menetelmää ovat muutkin pohjantikat käyttäneet viime aikoina, mikä liittynee kovakuoriaisten toukkien liikkeellelähtöön. Aikaisemmin keväällä yleistä kuorintaruokailua ei enää ole harrastettu.

Sammalisenjärvellä haudonta on luultavasti alkanut 17.-18.5. Tälläkin pesällä koiras huolehtii pääosin haudonnasta. Juhani näyttää Tuhkurikuusenmäen Pekan tapaan antavan naaraalleen aikaa toipua muninnan rasituksista. Suvi-Tuulikki on kierrellyt laajalti elinpiirillään ravintoa etsien. Muun muassa 19.5. se etsi syötävää kaukaa Tuohikarpionharjun kaakkoispuoleisilta alueilta, lähes kahden kilometrin päässä pesältään.

Sammalisenjärvellä kaikki oli sujunut hyvin 28.5. asti: Suvi-Tuulikki ruokaili ympäri reviiriä sen kaikissa osissa ja Juhani hoiti ilmeisesti pääosan munien haudonnasta. 29.5. elämänmeno kuitenkin muuttui ja pariskunta käyttäytyi hyvin poikkeavasti. Elinpiirillä havaittiin rummutuksia ja duettorummutuksia, hidastettua rummuttelua, yhteiskoputtelua, vikvitystä ja paritteluääniä, siis kaikkea, mikä liittyy pesinnän alkuvaiheen kosio- ja parittelukäyttäytymiseen. Tällainen käyttäytyminen on kovin sopimatonta tähän aikaan pesimäkautta – juuri poikasten lasketun kuoriutumisen aikoihin – jolloin jommankumman puolison on oltava jatkuvasti pesässä hautomassa tai poikasia lämmittämässä. Valitettavasti näyttää ilmeiseltä, että pesintä on jostain syystä keskeytynyt.

Suvi-Tuulikki ja Juhani viettivät touko-kesäkuun vaihteessa useita päiviä uutta kevätriehaa. Ensimmäinen pesintä oli jostakin syystä jätetty kesken. Pesään kurkistettaessa sieltä löytyi 4 munaa, joten pesintä oli keskeytynyt haudontavaiheessa. Selvää syytä pesinnän keskeytymisen ei voitu havaita. Soidinhuuman jälkeen Suvi-Tuulikki havaittiin ruokailemassa entiseen tapaan eri puolilla reviiriään sekä Koukkujärven rannoilla etelässä että Sammalisenvuorilla lännessä. Juhani sen sijaan on ollut huolestuttavan pitkään näkymättömissä.

Pohjantikkojen ruokailutapoihin on kesäkuun alussa tullut taas hieman lisävaihtelua. Näinä aikoina tikat näyttävät ruokailevan pääosin maapuilla tai pystypuissa noukkien pinnalta hyönteisiä ja muuta eläväistä ja ravinnoksi kelpaavaa. Ruokailu tapahtuu miltei äänettömästi; vain liikkumisen aiheuttama hiljainen kaarnan rahina saattaa paljastaa tikan. Tosin jonkin verran edelleenkin koputellaan ravintoa kuolleiden kuusien rungoilta ja oksilta.

5.6. tehtiin mielenkiintoisia havaintoja: Suvi-Tuulikki oleskeli koivussa olevassa kolossa Sammalisenjärven koillispuolella sekä varhain aamulla että iltapäivällä. Koivun juurella oli hieman tuoreita puunmurusia merkkinä siitä, että koloa oli ainakin jonkin verran nakuteltu tai koverrettu. Puruja näytti kuitenkin olevan niin vähän, että kyseessä oli ilmeisesti vanhan kolon siistiminen tai keskeneräisen vanhan koverruksen loppuunsaattaminen. Näyttää kuitenkin siltä, että kyseessä on uusi pesimisyritys. Toivottavasti Juhanikin ilmaantuu mukaan pesintäkuvioihin, sillä yksinäiselle naaraalle näin myöhäinen pesintä saattaa olla ylivoimaisen raskas urakka.

Suvi-Tuulikin ja Juhanin ensimmäinen pesintäyritys siis jäi jostain tuntemattomasta syystä kesken. Tämä tapahtui haudontavaiheen aikana, sillä pesän munista kolmen sisältä löytyi kehittynyt sikiö – yksi munista oli ilmeisesti hedelmöitymätön. Pariskunta laittoi vauhdikkaasti vireille uuden pesintäyrityksen ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen. Uudessa pesäkolossa Sammalisenjärven koillispuolella on kesäkuun alkupuolella ollut haudonta meneillään ja kumpikin osapuoli näyttää huolehtivan hautomisesta. Mikäli kaikki – toivottavasti – tällä kertaa onnistuu, poikasten kuoriutumisaika on käsillä jo kesäkuun puolivälin paikkeilla.

Suvi-Tuulikin ja Juhanin uusi pesintä tuntuu edistyvän onnellisten tähtien merkeissä. Poikaset kuoriutuivat lasketun aikataulun mukaisesti 15. tai 16.6. ja ne surraavat emolintuja kantamaan lisää ruokaa. Pientä häiriötä on aiheuttanut naapurin käpytikka, jonka kanssa Juhani otti tiukasti yhteen ainakin 19.6., jolloin siipisulat suhahtelivat ja tikkojen ärräpäät singahtelivat. Jos ongelmia ei ilmene, poikasten rengastusaika ajoittuu lähelle juhannusta.

Suvi-Tuulikin ja Juhanin uusintapesintä onnistui ja poikaset lähtivät koivukolostaan maailmalle heinäkuun alussa. Valitettavasti pesä sijaitsi niin korkealla ja sen verran lahossa puussa, että useista yrityksistä huolimatta poikasia ei saatu rengastetuksi. Toivotamme kuitenkin menestystä elämäntaistoissa Sammalisenjärven jälkipolvelle!

Tuohikarpionharju

Tuohikarpionharju on myös eräs pohjantikan pitkäaikaisista elinpiireistä. Vuonna 2005 harjua emännöi edelleen Sylvia, jonka Toni Nurmi rengasti samalta paikalta pesivänä jo kesäkuussa 2000. Sylvia onkin eräs Euroopan vanhimmista tunnetuista pohjantikoista. Sylvian puolisot ovat sen sijaan vaihtuneet. Vuoden 2004 koiras, Jamppa, saapui Tuohikarpionharjulle naapurireviiriltä noin kilometrin päästä, jossa Markus Piha oli rengastanut sen pesältä kesäkuussa 2003. Sylvia ja Jamppa saivat vuonna 2004 kolme poikasta. Vuonna 2003 Sylvia pesi eri koiraan kanssa ja sai neljä poikasta, mutta koirasta ei saatu pyydystettyä. Vuonna 2005 Sylvia liikkuu taas rengastamattoman koiraan kanssa. Sylvian jälkikasvua on myös asettunut Evolle; tytär vuoden 2000 poikueesta on jäänyt elinpiirille viiden kilometrin päähän ja tyttärentytär Ville Vepsäläisen rengastamasta vuoden 2004 poikueesta on tänä keväänä vallannut Tuhkurikuusenmäen Venlalta vapaaksi jääneen reviirin Kotisten luonnonsuojelualueelta.

Tuohikarpionharjulla on huhtikuun alussa rummuteltu aktiivisesti. Pari on viettänyt aikaa sangen lähellä edellisvuotisia pesäpaikkoja, vaikka välillä elinpiirin rajoja on käyty ilmoittelemassa rummutuksin läheisillä uudistusaloilla. Pohjantikat ovat tällä ja muillakin elinpiireillä ruokailleet huhtikuun loppupuolella pääasiassa kahta eri menetelmää käyttäen. Ne jatkavat jo talvella tutuksi tullutta kaarnan kuorimista kuolleiden kuusten rungoilta. Kaarnan alta ne löytävät siellä talvehtivaa hyönteisravintoa, kuten kovakuoriaisten toukkia.

Keväällä, kun mahla alkaa nousta juurista latvuksiin, pohjantikat käyttävät varsin paljon aikaa ”mahlareikien” tekoon. Ensiksi ne poistavat kaarnan pieneltä alueelta ja sitten nakuttavat pikku reikiä tasaisin, sentin parin välein riveiksi (tai kaariksi) useimmiten kuusen tai männyn, joskus myös haavan runkoon. Yhden mahlareikäkaaren valmistuttua ne siirtyvät jonkin matkaa ylemmäs ja tekevät uuden rivin reikiä ja sen jälkeen yhä uusia. Reikärivien valmistuksen jatkuessa ne käyvät tavan takaa alaspäin peruuttamalla tarkistamassa, onko mahla muodostanut pieniä, makoisia palleroita, jotka ne imaisevat ravinnokseen. Mahla houkuttelee myös hyönteisiä, erityisesti muurahaisia, jotka takertuvat kiinni mahlan ja pihkan muodostamaan sitkeään seokseen. Pohjantikat noukkivat näitä kiinni jääneitä hyönteisiä lisäravinnokseen mahlan keruun ohessa. Mahlareiät tehdään säännönmukaisesti huonokuntoisiin, auringonpaisteisilla paikoilla kasvaviin kuusiin ja paisteenpuoleisille rungon osille.

Sylvian uusi koiras, joka ristittiin Tapioksi, sai lähettimen matkaansa 24.4. Lähetinseuranta on paljastanut Tapion todelliseksi Reissumies-Tapsaksi. Matkat ovat suuntautuneet, kuten muillakin seuratuilla pohjantikoilla, hyvin monipuolisesti eri puolille elinpiiriä. Tapsa on myös käynyt lounaassa miltei kilometrin päässä elinpiirin ydinalueelta ja yhdessä Sylvian kanssa luoteessa korpialueella puolentoista kilometrin päässä vakituisilta pesäpaikoilta.

Huhti-toukokuun vaihteessa Sylvia ja Tapsa eivät ilmeisesti vielä olleet aloittaneet pesäkolon kaivamista (tai ovat sen taitavasti salanneet), mutta reviiritouhujen kiihkeyden perusteella pesän koverrus alkanee aivan lähipäivinä.

Toukokuun alussa Tapio ja Sylvia rummuttelevat vielä ahkerasti, yksin ja duettoina. Tapio on edelleen harrastanut laajoja vaelluksiaan, jotka ovat suuntautuneet pääasiassa läntisiin ilmansuuntiin. Tapiokin löysi ”herkkupuun” 4.5., missä se koputteli saman päivän aikana kahteen otteeseen yhteensä kolmisen tuntia. Tapion käyttämä yöpymiskolo, lepässä oleva vanha käpytikan kolo, löytyi 4.5. harjun kaakkoisrinteen juurelta.

Parittelut ovat alkaneet toukokuun alussa myös Tuohikarpionharjulla, mutta pesäkolon kovertaminen ei luultavasti ole vielä käynnistynyt. Pariskunta tosin koputtelee puita ilman näkyvää ruokailutarkoitusta ja etenkin Sylvia tarkastelee kiinnostuneena entisiä pesäkoloja (joista monet ovat sen omia). Merkit viittaavat vahvasti siihen, että pesänkoverrus on alkamaisillaan…

Toukokuun puolenvälin aika oli Tuohikarpion elinpiirillä vaiheikas. Tapion lähettimen luultiin sammuneen 12.5., sillä signaalia ei saatu kuuluville missään osassa elinpiiriä. Lopulta 17.5. hyvin heikon signaalin perusteella lähetin saatiin paikallistettua reviirin itäpuoleiselta alueelta mäenrinteeltä maasta, pystösulkaan edelleen kiinnittyneenä. Mitä oli tapahtunut Tapsalle? Onko se joutunut jonkin pedon saaliiksi, vai onko sulan putoamisen syynä mahdollisesti sulkiminen, joka tosin on harvinaista tähän aikaan vuodesta. Varmaa vastausta ei tiedetä tällä hetkellä. Toistaiseksi viimeiset havainnot Tapiosta on saatu 9.5.

Vain lyhyt aika ehti kulua Tapion katoamisesta, kun Sylvia aloitti "hengailun" uuden, rengastamattoman koiraan kanssa. Ne ovat kierrelleet rummutellen ympäri Tuohikarpionharjun elinpiirin keskusalueita, mutta pyydystysyritykset uuden lähettimen kiinnittämiseksi toiselle niistä eivät ole onnistuneet. 23.5. Sylvia löydettiin jo pesänrakennuspuuhissa. Se siirtyi kovertamaan koloa paritteluseremonian jälkeen reviirin kaakkoisosiin noin 150 m viime vuoden pesästä itään uuden kumppanin seuraillessa lähettyviltä tapahtumaa. Koverrus on vasta aluillaan, joten nillä alkaa kohta olla jo kiire pesinnän aloittamisessa. Myöhäisten pesintöjen on havaittu onnistuvan harvemmin kuin normaalisti aloitettujen, joten toivottavasti säät suosivat pesinnän alkuaikaa.

Sylvian valtakunnassa tilanne on toukokuun loppupäivinä sekava. Kosiomenoja rummutuksineen on jatkunut jo pitkään, mutta vanhaa rouvaa tai sen uutta sulhoa ei ole saatu pyydystettyä lähettimen kiinnittämistä varten. Uuden pesäkolon koverruksen alku oli sittenkin ilmeisesti jonkinlaista kosintarituaalia, eikä muita uusia koverruksia ole runsaista etsinnöistä huolimatta löytynyt. On silti mahdollista, että koverrus on vielä löytämättä tai sitten pariskunta on jo aloittanut pesinnän jossain harjun lukuisista vanhoista koloista.

Kesäkuun alussa Sylvian ja sen uuden sulhon kihlausaika on venymässä jo huolestuttavan pitkäksi. Pesäkoloa ei tunnu syntyvän, vaikka Sylvia pyrkii rummuttelemalla, äänekkäillä koputteluilla ja koverrusesittelyillä saamaan puhtia hieman haluttoman oloiseen kumppaniinsa, joka kuitenkin ilmaantuu paikalle vain hetkittäin. Jonkin verran aikaisempaa tarmokkaampaa Sylvian ote oli 5.6., jolloin se jatkoi huomattavan pitkän ajan nakuttelua jo aiemmin kovertamansa kolonalun kimpusssa. Koirasta tosin ei näkynyt, vaikka Sylvia tämän tästä päräytteli rumpusarjaansa. Lopulta koiraskin vastasi harjun länsipuoliselta aukealta ja jonkin aikaa pärryteltyään lennähti harjun suuntaan. Tapahtuiko nyt jotakin edistymistä? Sitä ei tämä tarina vielä kerro, mutta kertomus jatkuu...

Sylvian uusin kumppani sai nimekseen Sulo 8.6. harjulla tapahtuneen rengastuksen ja lähettimen kiinnityksen yhteydessä. Muilta osin tilanne Tuohikarpion metsissä ja korpinotkelmissa on vielä kesäkuun alkupuolellakin entisenlainen eli pesintään ei ole ryhdytty kovinkaan määrätietoisesti. Sylvia ja Sulo tuntuvat viettävän ikuista kuherruskuukautta duettorummutuksineen sekä yhteisine ruokailuretkineen, joilla koputellaan toisilleen. Sylvia esittelee edelleen vanhoja pesäkoloja hidastetun ja vaimean mutta pitkitetyn rummutuksen säestyksellä sekä näyttää harrastavan koverrusta ”huvikseen” lyhyitä aikoja. Pohjantikkojen parisuhteen rakentaminen voi vaatia näin perusteellisia soidinmenoja, jotka mahdollisesti tähtäävät myös luomaan hyvät puitteet ensi vuoden pesinnälle.

Sylvian ja Sulon elämänmeno alkaa olla kuin huonosta saippuaoopperasta: päivästä toiseen lupaillaan, että jotain on tapahtumassa, mutta vaikka sarjaa ei aktiivisesti seuraisikaan, huomaa että mitään ei ole menettänyt. Tuohikarpion ”Brooke ja Ridge” eli Sylvia ja Sulo ovat samassa tilanteessa kuin ennenkin eli mikään ei tunnu edistyvän. 15. -17.6. Sulo kyllä lenteli ja koputteli lupaavan tiiviisti ainakin kolmen päivän ajan erään ruman koivunkonkelon ympärillä ja jotain kolon tapaista siihen oli jo saatu koverrettuakin.Sen jälkeen Sulo ei kuitenkaakaan ole kyseiselle kololle mennyt vaan kiertelee ympäriinsä jossain muualla. Sylviaa ei ole näkynyt muutamaan päivään. On tietenkin mahdollista, että Sylvia on jo hautomassa ja Sulo on vain laiska hautomaan. Kannattaa ilmeisesti kuitenkin seurata myös tuleva jakso…

Sulon ja Sylvian mahdollinen pesintä lahon koivun kolossa jäi vain yritykseksi, sillä pesintään viittaavien havaintojen jälkeen 27.6. tikat alkoivat jälleen duettorummutukset, hidastetut rummutukset, vikvitykset ja voimakkaat yhteiskoputtelut. Kesken pesinnänhän tällaiset toimet, kuten on todettu, viittaavat pesinnän epäonnistumiseen. Sulo ja Sylviakin joutuvat siis vain odottelemaan uutta ja parempaa kevättä. Odotamme kiinnostuneina onnistuuko ikärouva Sylvia vielä jatkamaan mittavaa pesimisuraansa!