Suomalaisten sääksien satelliittiseuranta aloitettiin Sääksisäätiön organisoimana vuonna 2001 ikään kuin vahingossa. Kun Portugalista oli tiedusteltu mahdollisuuksia saada Suomesta sääksenpoikasia sukupuuttoon kuolleen sääksikannan elvytysprojektin siirtoistukkaiksi, pidettiin tärkeänä ensin selvittää satelliittiseurannan avulla, minne suomalaisen geenitaustan mukaan etelälounaaseen muuttavat siirrokkaat Euroopan lounaisnurkasta lähtevät. Koska Portugalin projektilla ei ollut seurantaan tarvittavia resursseja, Sääksisäätiön toiminnanjohtaja Juhani Koivu suostutteli projektin tukijaksi Vattenfall Oy:n, jonka myöntämällä rahoituksella hankittiin kymmenen satelliittilähetintä.

Kun lähettimet oli jo hankittu, Portugali joutui yllättäen luopumaan siirtoistutusprojektistaan. Tuolloin Sääksisäätiö päätti aloittaa professori Pertti Saurolan johdolla Suomen sääksien satelliittiseurannan, jonka päätavoitteet ovat olleet seuraavat. (1) Täsmentää rengastuksen avulla saatua yleiskuvaa suomalaisten sääksien muuton aikatauluista, muuttoreiteistä ja talvehtimisalueista, (2) hankkia kokonaan uutta tietoa muuttoreitin varrella sijaitsevien levähdys- ja tankkausalueiden sijainnista ja merkityksestä, (3) selvittää yömuuton osuus erityisesti riskialttiissa Välimeren ja Saharan ylityksessä, (4) hankkia aineistoa hetkellisten sääolosuhteiden ja muiden ympäristötekijöiden vaikutuksesta muuttolentoon ja (5) selvittää sääksen saalistusalueen laajuus sekä pesimä- että talvehtimisalueilla.

Satelliittiseurannan edistymistä ja tuloksia on alusta alkaen esitelty suurelle yleisölle yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa sen ylläpitämillä verkkosivuilla.

Sääksisäätiön satelliittiprojektissa keskityttiin aluksi keräämään uutta tietoa ennen kaikkea Lapin eli maailman pohjoisimpien sääksien liikkumisekologiasta. Myöhemmin Sääksisäätiö on kerännyt vertailuaineistoa monta sataa kilometriä etelämpänä pesivistä Hämeen sääksistä.

Sääksisäätiön Kainuun työryhmä aloitti tutkija Vesa Hyyryläisen johdolla Kainuun sääksien satelliittiseurannan vuonna 2011 ja kahta vuotta myöhemmin mukaan liittyi vielä Satakunnan sääksien satelliittiseuranta, jonka puuhamiehenä toimii sääksien konkarirengastaja Raimo Uusitalo.

Sääksien satelliittiseurannassa käytetyt lähettimet, joiden paino on ollut noin 30 grammaa ja jotka kaikki on kiinnitetty teflonnauhalla ”repuiksi” sääksen selkään, ovat kehittyneet vuosien saatossa tuottamaan yhä enemmän ja yhä tarkempaa tietoa. Vuosina 2002–2003 kiinnitetyistä lähettimistä yhtä aurinkopaneelilla toimivaa lukuun ottamatta muut olivat paristolla toimivia Doppler-tekniikkaan perustuvia lähettimiä. Vuosien 2007–2008 lähettimet olivat GPS/Argos ja vuodesta 2011 alkaen GSM/GPS aurinkopaneelista energiansa saavia lähettimiä.

Karttasivut

• Hämeen satelliittisääkset
• Satakunnan satelliittisääkset
• Kainuun satelliittisääkset
• Lapin satelliittisääkset

Muita satelliiteilla seurattavia lintuja

• Suomalaisia mehiläishaukkoja
• Suomalaisia merikotkia
• Suomalaisia arosuohaukkoja
• Suomalaisia huuhkajia
• Suomalaisia kurkia
• Skotlantilaisia sääksiä (englanniksi)
• Skotlantilaisia merikotkia (englanniksi)
• Brittiläisiä sääksiä (englanniksi)
• Yhdysvaltalaisia sääksiä (englanniksi)
• Virolaisia petolintuja (englanniksi)
• Alaskalaisia punakuireja (englanniksi)

Lisätietoa

• Satelliitit seuraavat sääksiämme (Linnut-lehti 4/2002)
• Valtakunnallinen sääksiprojeki (Rengastustoimisto)
• Sääksisäätiö

Muuta

• Satakunnan sääksikamera